Eräkirjaston parhaat kirjat: Kirja-arvostelut

“Kirjeitä Suolavuonolta on runollinen romaani syyllisyydestä, riippuvuudesta ja hiljaisuuden kaipuusta. Samalla se on rakkaustarina, joka todistaa kuinka maapallo on kutistunut ja ihmisen kotimaa laajentunut koko maailmaksi.”

Norjan vuonomaisemiin sijoittuva kertomus hiljaisuudesta ja kahden (tai oikeastaan yhden) miehen kirjeenvaihdosta on jotain aivan ihmeellistä.

Hieman vierastin kirjeitä alkuun (mutta vain siksi etten ole lukenut vastaavaa), kunnes huomasin vajonneeni niiden hurmaavaan maailmaan. Ajoittain tuntui, kuin olisin lukenut jotain sellaista, mitä minun ei olisi pitänyt nähdä. Sigvaldin herkät, humoristiset ja äkkiväärät kirjoitukset naurattivat, ihastuttivat ja välillä jopa ärsyttivät, mikä kertoo siitä, että kirja todella nostaa tunteita pintaan.

Myös luonnon kuvailu on omaa luokkaansa.

JOEL AHOLA on käynyt yli 650 kotimaisella autiotuvalla, ja JOUNI LAAKSONEN koluaa Kainuusta käsin etenkin pohjoisen erämaiden ja vanhojen metsien kämppätarjontaa. Yhteisestä harrastuksesta ja intohimosta syntyneestä Retkeilijän autiotuvat – tiedot, taustat, tunnelmat (2012) -teoksesta on juuri julkaistu niin sanotusti päivitetty versio, Suomen autiotuvat – kämpät ja kammit saaristosta tuntureille.

Kirja esittelee yli 500 yöpymiskelpoista kämppää ja kammia tarinoineen ja taustoineen: suurin osa tuvista kun on alun perin rakennettu muuta kuin retkeilyä varten – palovartijan asumukseksi, kultakämpäksi, niittoväen suojaksi, rajavartijoiden partiomajaksi, savottakämpän saunaksi, kalakämpäksi tai metsänvartijatilaksi.

Viihdyttävät, tarinalliset tietokirjat ovat suosikkejani. Luen niitä kaikkein eniten. Erakkolegendoista nykyerakkojen maailmaan johdattava teos on hyvin kasattu tietokirja, joka onnistuu tavoitteissaan: se ei yritä mennä liian syvälle vaan antaa tilaa tarinoiden ihmisille.

Kirja myös todella osuu aikaansa; tutkijana työskentelevän Peltosen ’Erakot’ on julkaistu kuin tilauksesta tähän maailman aikaan koronan eristettyä meidät normaalista elämästä ja päivittäisestä kanssakäymisestä.

-- Himari myös onnistui teksteissä ihan hyvin, vaikka välillä maalaakin kuuta taivaalta. Hän on horoskoopiltaan rapu, jonka nouseva merkkikin on rapu. Ja sen kyllä huomaa: ravut, etenkin tupla-ravut, ovat usein aivan liian tunteellisia rypien itsesäälissä ja piehtaroiden menneisyydessä, kunnes viimein älyävät kovettaa kuorensa, eivätkä sen jälkeen välitä enää mistään. Etenkään ikävistä ihmisistä.

Himarin kirja on kaunis mutta järkyttävän iso ja painava, aivan hirveä kantaa mukana.

Vaikka Homo sapiens kuinka yrittää olla maailman herra, se ei siihen kykene. Onneksi, sillä uskon itse, että luonto lopulta hoitaa tilanteen kuin tilanteen — etenkin ne, jotka me olemme teoillamme munanneet.

Kirja on ansainnut vakipaikan hyllystäni.

Vaikka saaga 2020 on vasta aluillaan, Kevytretkeilijän opas on takuulla yksi vuosikymmenen kiinnostavimmista retkeilykirjoista. Selkeiden, hyvin kirjoitettujen ja informatiivisten mutta ei lainkaan puisevien tekstien ansiosta huomasin istuneeni kirjan parissa yhtä soittoa neljä tuntia. Aika katosi kuin kevyesti etenevä eränkävijä aavan tunturinummen horisonttiin, jonka yötön yö on taas tänäkin vuonna valaissut.