Olen luvannut itselleni, että näen tänä vuonna mahdollisimman paljon ystäviäni. Heistä yhden kanssa istuin oluelle pari viikkoa sitten.

Vaahtosimme muotoiluakatemian vuosista, jotka jo tuohon aikaan olivat puhdasta kultaa. Aika on enintään särmännyt reunat ja antanut viimeisen kaunisteen koko kuvalle – kuin muistutuksena siitä, että elämä on oikeasti täynnä hyviä hetkiä, vaikkei siltä aina tunnukaan.

Olen aina ikävöinyt paljon, piehtaroinut muistoissani, ruokkinut ja rakastanut niitä. Minulle muistot ovat aina olleet jollain tapaa kuin tulevaisuuden kantama, selustan turvaava tekijä, tukipilari. Muistutus siitä, kuka minä olen. Tässä maailmassa on kuitenkin kahdenlaisia ihmisiä: on heitä, jotka vaalivat hyvää ja rikastavat sitä, ja on niitä, jotka mieluummin rakentavat ei minkään ylle.

Vuodet vierivät vaihdostamme. Ystäväni palasi maisteriopintojensa mukana Italiaan, tällä kertaa Milanoon. Hän kertoi käyneensä myös Faenzassa ja istuneensa yksin iltaa kantapaikaksemme muodostuneessa Clandestinossa. Tiskin takana työskennellyt mies oli muistanut ystäväni. “Te olitte viimeinen hyvä Erasmus-porukka, sen jälkeen kaikki muuttui”, hän totesi ja jatkoi,

“So, are you here to meet your ghosts?”

On vaikea uskoa, miten tyhjäksi kotikatumme Corso Baccarini olikaan muuttunut. Vaikka näillä – kutsuttakoot niitä vaikka pyhiinvaellusmatkoiksi tai menneisyydessään rypevien rapunaisten raahautumiseksi sielun luota toiselle – ikävämatkoillamme oli keskenään vuosien ero, todensi molempien kertoma sen, ettei mikään ollut muuttunut. Rappu numero 8 oli paikallaan, samoin alakerran puoti, josta tapasimme ostaa halpaa punaviintä. Kauppaa pyöritti kiinalainen mies, joka oli varsinainen bisnesmies: kun hän jossain vaiheessa ymmärsi, että yläkerrassa asuu kolme janoista suomalaisopiskelijaa, hän tuplasi viinin hinnan. En voi moittia.

Paperikauppa oli paikallaan, suosikkikahvilani oli paikallaan, leipomoni oli paikallaan. Muistan edelleen sen aamun, kun uskalsin ensi kertaa tilata täytetyn eväsleivän italiaksi. Tutut tuoksut, tutut kadut, tutut rakennukset. Vanha keramiikantuoksuinen koulumme. Ravintola, josta sai violettia pastaa. Suihkulähde, joka siihen aikaan oli ainoa Googlesta löytyvä asia, kun etsi tietoa Faenzasta. Myös jäätelökoju oli paikallaan, oli kirsikkaa ja suosikkiani jugurttia, pupu-puisto yhtä vehreä kuin aina aiemminkin. Siellä riikonkukot ja pitkäkorvat käyskentelivät ja loikkivat sulassa sovussa keskenään, nokkivat ja söivät nurmikkoa, jolla meidän oli tapana lojua ja viettää aikaa koko vaihtariporukan voimin.

Nyt siellä olin vain minä, ja minä olin yksin.

Sen jälkeen sinne meni ystäväni, ja hän oli yksin.

Me molemmat halusimme vain hetkeksi palata yhteiseen menneisyyteen, joka joskus oli tuolle porukalle niin tärkeä. Ja juuri sen vuoksi omien haamujen tapaaminen on aina niin sydäntäsärkevää, riipivää ja juuretonta, kun ei enää olekaan ketään tai mitään, mihin tarttua.

Minun ikäväni ei koskaan muutu. Eikä muutu sekään, että jostain syystä minun haamuni saapuvat aina keväisin.



Erältä, eräistä - Marinella
1. painos

Tilaa Erältä, eräistä

Sivumäärä: 198
Julkaistu: 27.3.2020
ISBN: 978-952-94-2956-1
Kirja: Kovakantinen, sidottu
Koko: 240 mm x 210mm
Hinta: 29 €, sisältää postituskulut Suomessa

Ostamalla kirjan tuet luonnon monimuotoisuutta: 10% kirjan myyntivoitosta lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle vanhojen metsien suojeluun.


Osta
Vaellus ja retkeily

Retkeilyoppaatja varustevinkit

Kaukokaipuun retkeilyoppaista löydät kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon onnistuneen retken suunnitteluun: Millainen teltta sopii minulle? Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Mitä ruokaa kannattaa varata viikon vaellukselle? Mitkä ovat parhaat talviretkivarusteet? Entä mistä löytää parhaat retkeilykohteet ja rauhalliset retkeilyreitit?

Valokuvausvinkit ja objektiivisuositukset

Valokuvausvinkkeihin

Privacy Preference Center