“May we be diligent and true, Dedicated to the right
And like the stalwart lighthouse stand
A beacon in the darkest night.”

~Becky Jennings

InstagramTravelThursday-England1

Oi Englanti! Siinä on maa, jonne tehtiin Matiaksen kanssa ensimmäinen yhteinen reissumme. Ja siinä maassa sain vastata “Kyllä” siihen maailman kauneimpaan kysymykseen. Tai “Tulen”, tai mitä ikinä sitten sainkaan soperrettua. Kosion päätteeksi korkattiin joka tapauksessa kylmät Magnerssit ja Lontoon valot olivat sinä iltana taatusti kauniimmat kuin koskaan ennen.

Olen juonut täällä elämäni parhaita oluita, oikeastaan täällä olen oppinut juomaan olutta. Olen hurmiintunut Trafalgar Squaresta, puistoista ja Notting Hillin neighbourhoodista ilta-aikaan, olen syöttänyt pulleita oravia ja ihmetellyt Big Benia. Kaikkein kaunein näky lienee kuitenkin Sunderlandin Roker Pierin majakka, jonne tehtiin siskoni kanssa retki viime keväänä.

InstagramTravelThursday-England2

Jos Wagamama on konseptina vielä tuntematon käsite, suosittelen ehdottomasti tutustumaan kyseiseen ravintolaan: japanilainen nuudelimesta on hinta-laatu-annoskoko-suhteeltaan erinomainen ja vaikka etsittiinkin pariin otteeseen jotain uutta ruokapaikkaa, päädyttiin aina tänne. Tuoreita chilejäkin saa kupollisen, kunhan pyydät.

InstagramTravelThursday-England7

Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, en juuri ostele matkamuistoja. Valokuvaan ne. Mutta tällä kertaa nappasin kuitenkin mukaani uudet kuoret.

InstagramTravelThursday-England6

Siskon opiskelukaupungin Newcastlen Gatesheadin Millennium-silta oli aivan mielettömän upea, siitähän olen kirjoittanut aiemminkin. Noin muutenkin tuo “Takki auki ja tennarit jalassa New Castlen kevääseen” on ollut yksi blogihistoriani suosikkipostauksista – omasta mielestäni, siis.

InstagramTravelThursday-England3

Ja se Roker Pierin majakka, voi hyvä tavaton sentään. Muistatteko tämän postauksen? Pitäisikö napata punainen pipo mukaan tulevalle Portugalin reissulle, sillä roadtripille Portosta etelään osuu ainakin kymmenen majakkaa. Voi meikää onnekasta!

InstagramTravelThursday-England4

Ja nyt on sinun vuorosi! Instagram Travel Thursday on viikoittainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Suomessa tempausta hostaa Destination Unknown -blogin Satu ja virallisina co-hostaajina toimivat sekä Running With With Horses -blogin Veera että allekirjoittanut. Tästä päivästä eteenpäin seuraavan viikon ajan, ensi torstaihin saakka, voit kirjoittaa oman ”Instagram ja matkailu” -aiheisen postauksesi ja linkata sen kenen tahansa järjestäjän postauksen lopusta löytyvään Linky-widgettiin. Tähän widgettiin kerätään siis kaikki ko. viikon blogipostaukset. Ei muuta, kuin omat reissuinstagramkuvat jakoon!

Erältä, eräistä - Marinella
1. painos

Tilaa Erältä, eräistä

Sivumäärä: 198
Julkaistu: 27.3.2020
ISBN: 978-952-94-2956-1
Kirja: Kovakantinen, sidottu
Koko: 240 mm x 210mm
Hinta: 29 €, sisältää postituskulut Suomessa

Ostamalla kirjan tuet luonnon monimuotoisuutta: 10% kirjan myyntivoitosta lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle vanhojen metsien suojeluun.


Osta
Vaellus ja retkeily

Retkeilyoppaatja varustevinkit

Kaukokaipuun retkeilyoppaista löydät kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon onnistuneen retken suunnitteluun: Millainen teltta sopii minulle? Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Mitä ruokaa kannattaa varata viikon vaellukselle? Mitkä ovat parhaat talviretkivarusteet? Entä mistä löytää parhaat retkeilykohteet ja rauhalliset retkeilyreitit?

Valokuvausvinkit ja objektiivisuositukset

Valokuvausvinkkeihin

Privacy Preference Center