Abandoned Berlin | Spreepark Abandoned Berlin | Spreepark

Klovnien haamuja unohdetussa huvipuistossa | Spreepark

Hattaraa. Suloinen vihreä juna ja tungosta maailmanpyörän jonossa. Pientä tönimistä ja jännitystä. Paukkumaissin tuoksua. Kirkuvia ihmisiä sisäänsä nielevä leijona. Käsi kädessä joutsenten kyydissä istuvia rakastavaisia, silmiin tuijottelua ja punastumista. Ehkä ensitreffit.

Spreepark. Taantuminen alkoi hiljalleen Berliinin muurin murruttua vuonna 1989. Puisto velkaantui kaatuen lopulta 11 miljoonan euron tappioihin 5. marraskuuta 2001. Ajatella, että Spreeparkissa vieraili vuosittain jopa 1,5 miljoonaa lasta ja lapsenmielistä aikuista. Nykyisellään täällä tyhjässä ja autioituneessa huvipuistossa sitä on vaikea kuvitella, vaikka klovnien nauru vielä kaikuu korviini rakennusten nurkilla.

Ketään ei näy, mutta joku on koko ajan läsnä.

Abandoned Berlin | Spreepark Abandoned Berlin | Spreepark

Abandoned Berlin | Spreepark Abandoned Berlin | Spreepark

Ihastelin pitkän tovin hiljaa tuulessa liikahtelevaa maailmanpyörää sillä se pyörii edelleen, lammikoissa kurnuttavia sammakoita, haalean vaaleanpunaisia rakennuksia ja saman sävyisiä pulloharjamaisia kukkia – jälkimmäisiä näkee ainakin näin keväisin.

Spreepark sijaitsee osoitteessa Kiehnwerderallee 1-3 ja me poljimme sinne hostellin vuokrapyörillä. Alue on vartioitu ja aitojen sisäpuolella liikkuminen tapahtuu täysin omalla vastuulla. Meillä kävi tuuri, ettemme törmänneet koppalakkeihin, jotka kuulopuheiden mukaan olivat viime viikolla napanneet kiinni yhden uteliaan ja hätistäneet loput matkoihinsa. Metsän puoleisesta aidasta löytyy siis pieni rako, josta huvipuiston puolelle ryömi kanssamme myös muuan eläköitynyt pariskunta. Romanttista. Ehkä he ovat käyneet täällä silloin, kun puisto vielä hengitti ihmisten naurua.

Liput viimeiselle kierrokselle myytiin 13 vuotta sitten.

Abandoned Berlin | Spreepark Abandoned Berlin | Spreepark

Kahdesta maailmansodasta selvinnyt jäätehdas | Eisfabrik

Vuonna 1896 toimintansa aloittanut Eisfabrik selvisi kahdesta maailmansodasta ja pysyi toiminnassa 99 vuotta tuottaen parhaimmillaan 1,5 metrin suuruisia jääkimpaleita – suuria siksi, ettei pakastimia ollut ja jotta jäät ehdittiin kuljettaa sulamatta lähialueiden pubien, ravintoloiden ja kalakauppojen käyttöön.

Abandoned Berlin | Ice-cream factory Abandoned Berlin | Ice-cream factory

Sisälle hylättyyn jäätehtaaseen pääseminen osoittautui sen verran hankalaksi, että tyydyimme ihastelemaan rakennusta ulkopuolelta. Tänne on mukava tulla, sillä takapiha on melkolailla “ei kenenkään maata”. Yksi nainen istui hiekkapenkereellä ja ulkoitutti neljää koiraansa kävellessämme sisään joenreunan avoimesta portista. Osoitteessa Köpenicker Straße 40/41 sijaitsevan korkean ja pahoin rapistuneen piipun voi nähdä Spree-joen ylittävältä sillalta. Tehdasta kannattaa ihastella molemmin puolin, sillä komeimmat graffitit eivät näissä kuvissa näy.

Achtung! On myös huomioitavaa, että rakennuksen pihapiirissä, siellä toisella puolen, asuu lauma kodittomia, eikä heidän valtaamalleen alueelle ole sopivaa mennä. Noin muuten jäätehdas on helposti löydettävissä ja keskellä kaupunkia, aivan Berlin Ostbahnhof -aseman vieressä. Terävään natolankaan ei kuitenkaan auta silpoa sormiaan tai punttejaan.

Abandoned Berlin | Ice-cream factory Abandoned Berlin | Ice-cream factory

Wernerwerk – kummitusjunien hiljentämä asema | Siemensbahn

Täällä aika ja matkanteko pysähtyvät, ja jäljelle jää pelkkä hiljaisuus. Reilut kolmekymmentä vuotta sitten suljetulle Wernerwerkin kummitusasemalle kapuaminen ei ollut aivan yksinkertaista: alue on aidattu ja yksityisessä käytössä, ja kattojen korkeudella sijaitsevalla junaradalla on niin ohikulkijoiden kuin poliisien silmätikkuna.

Abandoned Berlin Abandoned Berlin | Siemens

Mutta mikäli uskallusta riittää, voi täällä vielä olla näkevinään hylätylle laiturille pysähtyneen S-Bahnin kummitusjunan. Mielikuvitusta ylös kiipeämiseen saa kuitenkin käyttää ja mikäli paikka kiinnostaa, sinne voi mennä ainoastaan omalla vastuulla, omin neuvoin. Kaksi sisarasemaansa saattavat olla helpommin tavoitettavissa, tai ainakin vähemmillä sydämentykytyksillä.

Abandoned Berlin | Siemens Abandoned Berlin | Siemens

Pahoin sotien runtelema steissi autioitui lakon myötä vuonna 1980, ja villinä rehottava kasvillisuus on peittänyt puiset ratapölkyt. Täällä luonto on ottanut vallan ihmisestä.

Abandoned Berlin | Siemens Abandoned Berlin | Siemens

Instagram Travel Thursday on nimensä mukaisesti joka torstai vietettävä sosiaalisen median tempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Mikäli haluat osallistua blogipostauksella, lue ohjeet Sadun blogista. Mikäli haluat osallistua jakamalla kuvia Instagramissa ja/tai Twitterissä, tägää vain matkailuaiheiset kuvasti hashtagilla #IGTravelThursday, ja selaa muiden kuvia, tykkää, jaa ja inspiroidu! Löydät meidät, tempauksen viralliset vetäjät Instagramista nimimerkkien @todestinationunknown, @veerabianca sekä @nellahelsinki takaa.



Erältä, eräistä - Marinella
1. painos

Tilaa Erältä, eräistä

Sivumäärä: 198
Julkaistu: 27.3.2020
ISBN: 978-952-94-2956-1
Kirja: Kovakantinen, sidottu
Koko: 240 mm x 210mm
Hinta: 29 €, sisältää postituskulut Suomessa

Ostamalla kirjan tuet luonnon monimuotoisuutta: 10% kirjan myyntivoitosta lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle vanhojen metsien suojeluun.


Osta
Vaellus ja retkeily

Retkeilyoppaatja varustevinkit

Kaukokaipuun retkeilyoppaista löydät kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon onnistuneen retken suunnitteluun: Millainen teltta sopii minulle? Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Mitä ruokaa kannattaa varata viikon vaellukselle? Mitkä ovat parhaat talviretkivarusteet? Entä mistä löytää parhaat retkeilykohteet ja rauhalliset retkeilyreitit?

Valokuvausvinkit ja objektiivisuositukset

Valokuvausvinkkeihin

Privacy Preference Center