Leppoisaa Kiitospäivää sinne maailman toiselle puolen – tai minne tahansa missä juhlitaan – täältä Suomen pääkaupungista! Vaikka osa Instagram Travel Thursday -tempauksen jengistä viettää ansaittua vapaapäivää eikä näin ollen päivitä matkailuaiheisia kuvia tai kirjoituksia tänään torstaina, Suomessa ei levätä. Otetaan siis perinteisestä torstai-iloittelusta kaikki irti täällä kotimaassa. On ollut mahtavaa lukea kertomuksianne ja samalla huomata vakkariporukan kasvavan viikko viikolta. Mikäli siis olet miettinyt osallistumista etkä ole sitä vielä tehnyt, niin mukaan vaan! Ohjeet löytyvät tämän postauksen lopusta ja neuvoa passaa aina kysyä keneltä tahansa meistä kolmesta järjestäjästä. Löydät meidät Instagramista nimimerkkien @nellahelsinki, @veerabianca sekä @todestinationunknown takaa.

Palasin juuri Lomapassin järjestämältä ja mukavasti sujuneelta Pohjois-Kyproksen pressimatkalta. Canonin muistikortti pullistelee valokuvia Kyrenian vuoristomaisemista sekä otoksista omavaraisesta, 400 asukkaan Kozanin vuoristokylästä, jossa pääsimme tutustumaan paikallisten elämään ja arkeen, maistamaan kotona tehtyä juustoa ja syömään tuoreita viikunoita ja kaktuksen hedelmiä.

Instagram Travel Thursday | Siivellä matkustaja

Ennen varsinaisia postauksia halusin nostaa maistiaisiksi kaksi kuvaa, joita ottaessani tajusin istuvani lentokoneessa lähes aina siiven kohdalla. Vastaavia kuvia löytyy useita kymmeniä, mutta nämä kaksi lienevät yhdet kauneimmista koneen ikkunasta näkemistäni maisemista. Arvaan veikata, että ikkunapaikka on muillekkin pakarapareille tuttu penkki matkustaa. Vai mikä on teidän suosikkipaikkanne?

Osalle lentoyhtiöiden bonuskorteista voi tallettaa oman suosikkipaikkansa, ja sitä koneen “virallisesti” parasta penkkiä voi havitella vaikkapa Seat Gurun avulla: Inka kirjoitti aiheesta jokunen tovi sitten ja postaus kannattaa ehdottomasti tsekata, mikäli sinulle on väliä mille paikalle istut.

Ja muuten, jo kolmatta kertaa Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi valittu Turkish Airlines nousi suosikiksi myös omalla listalla: Palvelu pelasi ja oli miellyttävää, safkat olivat hyviä ja penkit mukavia. Ei tavallaan mitään sen erikoisempaa, ja hauskaa oli että kapteeni toivotti miesten ja naisten lisäksi myös lapset tervetulleiksi lennolle. Kaikki sujui niin luontevasti, ettei mihinkään kiinnittänyt huomiota: palvelu siis pelasi loistavasti ilman, että sitä tarvitsisi erikseen korostaa.

Instagram Travel Thursday | Siivellä matkustaja

[separator]

Kuva tahansa voi osallistua! Kirjoita blogipostaus, jonka aiheena on ”Instagram ja matkailu”. Muista mainita postauksessasi vähintään yksi meistä järjestäjistä (Destination UnknownRunning With Wild Horses tai allekirjoittanut) ja lisää blogipostauksesi url tämän ohjeen alta löytyvään Linky-kokoelmaan. Voit osallistua tempaukseen aina seuraavaan viikon torstaihin saakka, jolloin Linky-widget päivittyy uusilla postauksilla. Postaukset jäävät kuitenkin elämään meidän järjestäjien blogeihin, joten niistä on iloa vielä pitkään. Bloggaajien ohjeet löytyvät myös kootusti Sadun blogista: Norjassa tukikohtaansa pitävä hurjapää toimii Instagram Travel Thursdayn virallisena vetäjänä Suomessa, Veeran ja minun edustaessa co-hostaajina.

Mikäli et kirjoita blogia, voit osallistua tempaukseen Instagramissa jakamalla kuvasi #IGTravelThursday-hashtagilla. Instagram on älypuhelimella toimiva maksuton kuvapäiväkirja, jonka voi pian ladata myös Windows-puhelimiin.


');

Erältä, eräistä - Marinella
1. painos

Tilaa Erältä, eräistä

Sivumäärä: 198
Julkaistu: 27.3.2020
ISBN: 978-952-94-2956-1
Kirja: Kovakantinen, sidottu
Koko: 240 mm x 210mm
Hinta: 29 €, sisältää postituskulut Suomessa

Ostamalla kirjan tuet luonnon monimuotoisuutta: 10% kirjan myyntivoitosta lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle vanhojen metsien suojeluun.


Osta
Vaellus ja retkeily

Retkeilyoppaatja varustevinkit

Kaukokaipuun retkeilyoppaista löydät kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon onnistuneen retken suunnitteluun: Millainen teltta sopii minulle? Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Mitä ruokaa kannattaa varata viikon vaellukselle? Mitkä ovat parhaat talviretkivarusteet? Entä mistä löytää parhaat retkeilykohteet ja rauhalliset retkeilyreitit?

Valokuvausvinkit ja objektiivisuositukset

Valokuvausvinkkeihin

Privacy Preference Center