Mostar – Bosnia ja Hertsegovinan karun kaunis kaupunki

Balkanin sota kylvi rakennusten seinät täyteen luodinreikiä, sorrutti talot maan tasalle ja autioitti ne asumiskelvottomiksi. Karun kaunis Mostar paljastaa haavansa niin rohkeasti, että mukulakivikatuja tallaavaa matkailijaa hävettää oma hyväosainen asemansa.

Toissapäivänä ilmestyneestä Mondosta (2/2014) löytyi mielenkiintoinen artikkeli Junalla halki Bosnian. Sen ansiosta innostuin kaivelemaan jo aiemmin jakamieni kuvien lisäksi muutamia ennen julkaisemattomia valokuvia, ja pistin tämän vanhan Mostar-postauksen uuteen uskoon.

 

On the way to Mostar | 2012

 

Sanotaan, että Mostariin vie yksi maailman keuneimmista junareiteistä.

Minä sanon, ettei se roadtrippailukaan huono vaihtoehto ole. Me vuokrasimme auton Kroatian Makarskasta ja otimme suunnaksi Biokovo-vuoren huipun sekä karun kauniin Mostarin halki Dinaaristen Alppien, viinipeltojen reunustamien teiden ja syvälle laaksoihin sijoittuvien vuoristojärvien, joita kauniimpia löytyy ainoastaan kotimaastamme Suomesta.

 

Map Bosnia and Hertsegovina

 

Matka taittui hitaasti Kroatian maastolle ominaista vuoristotietä, jolla tulee aika-ajoin ahdasta. Pelkääjän penkillä huomaa vetäytyvänsä kohti kuskia, kun oikealla puolella avautuu jyrkkä pudotus suoraan turkoosina välkehtivään Adrianmereen, eikä kaiteita ole. Maisemat ovat kuitenkin niin henkeäsalpaavan upeita, että sierainpari liimautuu kuumottavista tunteista huolimatta kiinni sivuikkunaan, josta onkin sitten taas hyvä säpsähtää pudotuksen nähdessään takaisin kohti kuskia.

Matkaa hidastivat keskelle autotietä pystytetyt markkinat, rajatarkastus joka kesti ja jossa ei hymyilty, ja laaksoissa lepäävät turkoosit järvet saivat nieleskelemään ja hidastamaan ajovauhtia samalla, kun keltaiset kyltit johdattivat perille kohteeseen ilman senttiäkään paikallista valuuttaa. Pitäähän reissussa aina unohtaa jotain.

 

On the way to Mostar | 2012

On the way to Mostar

On the way to Mostar | 2012

On the way to Mostar | 2012

 

Kroatian verrattaen uudet ja maksulliset moottoritiet ovat paikoitellen jopa paremmassa kunnossa kuin Suomessa, ja tienviitat ohjaavat oikeaan paikkaan eikä karttaa oikeastaan tarvitse mihinkään muuhun kuin fiilistelyyn.

 

Mostar-5

On the way to Mostar | 2012

Mostar-4

 

Stari Most – Mostarin silta

Mostarin, läntisen Jugoslavian pahiten kärsineimmän kaupungin tunnetuin nähtävyys on kiistämättä Neretvajoen ylittävä upea 1500-luvulta peräisin oleva Stari Most, joka pommitettiin hajalle Balkanin sodassa.

Silta rakennettiin ja avattiin uudelleen vuonna 2004, ja nykyisin se on kaupungin vetonaula ja turismin keskus. Hiljalleen päätään nostava Mostar on ehdottomasti käymisen arvoinen kaupunki, joka tarjoaa tarjoaa aivan käsittämättömän hyviä kaalikääryleitä ja edullisia tuliaisostoksia.

Paikan päällä käyvät muuten sekä eurot että Kroatian kunat, joten sitä paikallista valuutta ei oltaisi Mostarin vanhassa kaupungissa edes tarvittu.

 

Mostar
Mostar keskipäivän aikaan.
Mostar
Mostar on kuvauksellinen kaikilta kulmilta.
Mostarin silta
Mostarin silta on kaupungin kuuluisimpia nähtävyyksiä.
Mostar
Moskeijat ovat tuttu näky Mostarissa.

Mostar

Road trip Croatia

Road trip Croatia

 

Kuvissakin esiintyvät Dinaariset Alpit ovat vuoristo Balkanilla, Adrianmeren rannikolla 650 kilometrin matkallaan Sloveniasta Albaniaan, jonne mieli halajaa vaeltamaan tänä vuonna.

 

Bosnia ja Hertsegovina

Bosnia ja Hertsegovina

Road trip Croatia

Bosnia ja Hertsegovina

Bosnia ja Hertsegovina

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center