Kaupunkilomat ja parhaat vinkit

Pitkä viikonloppu, hiihtolomaviikko, kesäloma – pituudella ei niinkään ole väliä, kunhan suunnittelee ja varaa kaupunkilomat huolella. Spontaanius sopii mukaan, sillä ihan kaikkea ei toki tarvitse päättää etukäteen. Sillä mikä sen parempaa, kuin päämäärätön kävely ympäri uutta kaupunkia.

Väittäisin, että se myös on yksi parhaista tavoista tutustua paikalliseen kulttuuriin.


Kaupunkilomat

Kaupunkilomat ja kohteet

Kaupunkilomat kannattaa valita sen mukaan, kuinka paljon sinulla on aikaa käytettäväksi. Lyhyitä viikonloppureissuja on helppo tehdä vaikkapa Tukholmaan, Pietariin tai Berliiniin, Milanoon tai Osloon.

Matkatarjouksia kannattaa väijyä esimerkiksi Apollomatkojen, Aurinkomatkojen, Tjäreborgin ja Ebookersin sivuilta.

Minä itse olen aiemmin reissannut Apollomatkojen kautta.


Kaupunkilomat

Matkavinkit maittain

Olen kerännyt muutamia omia suosikkikohteitani alla olevana linkkilistaan. Voit klikata kuvia maittain ja selata vinkkejä eri kaupunkeihin. Voit myös selata reissaamiani kohteita ylänavigaatiosta löytyvän Maat-valikon kautta.