Minä olen tavannut matkoillani monenlaisia ihmisiä.

Olen tavannut miehiä ja naisia, nuorikkoja ja hulivilejä, paljon minua vanhempia ja viisaampia. Olen jättänyt jälkeni, minuun on jätetty jälkiä. Ja välillä tuntuu, että minussa elää niin monen ihmisen muisto, että omat ajatukset sekoittuvat sellaiseksi tarinaksi, jota ei meinaa uskoakaan mutta jonka jokainen lause on totta. Jonkun sanomana. Toisen kokemana.

Jo vain sen ensimmäisen tuopin jälkeen kuulisit minulta niin monta tarinaa, ettet tietäisi miten päin olla, etkä olisi varma jaksaisitko kuunnellakaan. Minä voisin puhua läpi koko yön ja seuraavan päivän vaan sinä et, koska vaikenet.

On etuoikeutettua olla tässä asemassa. Näin vastaanottavaisena, näin avoimena, näin uteliaana. Syli, sydän ja mieli avoinna. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä kirkkaammalta kaikki vaikuttaa.

En tiedä onko se geeneissä,
en tiedä onko se isiensä näköisissä tyttärissä,
en tiedä miksi se on minussa.

Mutta ei se haittaa, hyvä niin.



tumblr_nfalr7rYJn1tmbthbo1_1280


Mieleni on täynnä hienoja tarinoita, joista viimeisimmän kuulin pari viikkoa sitten. Siinä kahden ihmisen välillä oli kulunut 35 vuotta, ja se tarina pakahdutti niin että tuntui. Tuntui kuin joku olisi kauhaissut kylmällä jäätelökauhalla jostain sydämen paikkeilta.

Mutta sitten olet sinä. Sellainen joka katsoo silmiin, katsoo silmiin uudestaan, katsoo silmiin niin kauan että on pakko kääntää oma katse pois. Se tavallaan ärsyttää ja tavallaan ei, ja se tuntuu pahalta kun sinusta ei saa tarinaa talteen. Sellaista, jonka voisin joskus kertoa muille eikä sellaista, jonka voisin muistaa.

Tuntuu pahalta, että olisi olemassa ihminen, jota ei voisi muistaa.

Muistaisinko sinut sitten, kun luen tämän kirjoituksen uudelleen? Muistuttaisiko joku sinusta? Painaisiko jonkun katse kuten sinun? Muistaisinko sen kiusallisen tunteen, olisiko siinä tarinan paikka?

En usko, että kukaan miettii sinua niin paljon kuin minä nyt – ilman mitään sen kummempaa, ilman mitään sen vakavempaa. Kunhan mietin.

Kunhan tiedät että mietin.


Berlin | German

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center