Nyt kävi niin, että piti palata hetkeksi hengittelemään etelän ilmoja, sillä Helsingin seudulla järjestetään lähiaikoina muutamia menoja, joihin minulla on ilo ja kunnia osallistua.

Ollaan Sigman kanssa tulevana lauantaina koko konklaavi Helsingin Viikissä BirdLife Suomi -jengin järjestämillä Lintumessuilla. Ei sisäänpääsymaksua mutta vahva todennäköisyys menettää sydämensä maailman parhaille objektiiveille, joilla minäkin olen kuvannut jo kohta vuoden päivät ja otokset tulevaa esikoiskirjaani varten.

Mikäli kalenteristasi löytyy vapaata, tule heittämään yläfemmat, kuuntelemaan kun joku roastaa minua lavalla ja tietysti kysymään mitä tahansa Sigman laseista. Kerron mielelläni, millaisella kalustolla olen kuvannut kuluneen vuoden ja mistä objektiiveista on muotoutunut omia suosikkeja.

Löydät lisätietoja tapahtumasta messujen verkkosivuilta. Nähdään lauantaina!