Matkakassa

[dropcap]A[/dropcap]vaimet onneen koostuvat niinkin pienistä asioista kuten ensimmäiseen kotiin ostetusta ja samalla ensimmäisestä koskaan ostetusta joulukukasta, puhtaista ja harmaista puuvillanpellavaisista lakanoista sekä seinille ripustetuista karttavanhuksista. Seinien lisäksi myös sylissä on tilaa: Joululahjojen seasta sattui löytymään isänikin käyttämä Oppikoulun Kartasto vuodelta 1956, joka on ensimmäinen Suomessa painettu ja nimenomaan keskikouluille ja lukioille tarkoitettu karttateos. Sen sivuilla edustavat muun muassa Etelä-Rhodesia, Ranskan Länsi-Afrikka sekä aikanaan 8882 metriin yltänyt Mount Everest.

hima1

Olen metsästänyt eBaysta ja Etsystä vanhan koulun tähtikartastoa neuvostoaikaisten avaruusteemaisten propagandajulisteiden lisäksi. Tehtävä jatkuu, ja Pinterestin moodboardit pullistelevat.

hima3

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center