Milloin on päivän paras aika valokuvaamiseen?

Aamuisin, jos minulta kysytään.

Valo on pehmeämpää, paistaa matalemmalta ja taittuu kauniisti vielä ilmassa leijuvasta kosteudesta. Pyrin aina välttämään kirkkaassa päivänvalossa kuvaamista, sillä vaikka objektiivin edestä löytyisi ND-filtteri tai polaarisuodin, on valo yleensä aina liian kova eikä tee oikeutta kuvattavalle kohteelle.

 

lumos

 

”Vaikka älykelloni kertoo auringonnousun ajan, kuten kertoo puhelimenikin, paikalliset säätiedotukset, sanomalehdet sekä kyseessä oleva sovelluskin, on maisema harvoin tasainen – ainakaan silloin, kun ollaan syvällä vuoriston sylissä tai muilla mutkikkailla alueilla, kanjonin notkossa tai muuten vaan merkittävästi erilaisessa maastossa.

Voi siis hyvinkin olla, että vaikka aurinko nousisi maailmanaikaa jo 04:50, eivät auringonsäteet tavoita kuvattavaa kohdetta saati näkökenttääsi vielä pariin tuntiin. Syynä tällöin ovat todennäköisesti edellä mainitut vuoret tai muut korkeuserot, jotka haittaavat tai jopa estävät näkyvyyden.”

Kirjoitin jo aiemmin suosikkimobiilisovelluksestani, Lumos: Sun and Moon Trackerista, jonka avulla pystyy helposti paikantamaan auringonnousun radan. Kuten vasemmanpuoleisesta, livetilanteesta taltioidusta screenshotista näette, aurinko nousee Italiassa sijaitsevan Secedan takaa vasta aamuseitsemän aikaan. Aiemmin ei olisi siis tarvinnut nousta, jotta sai ikuistettua tämän alla olevan kuvan.

 

seceda

 

Kaikki muutkin tämän kirjoituksen kuvat on taltioitu aamuviiden ja aamuseitsemän välillä, jolloin kultaiset säteet vielä osuvat vuorten rinteisiin.

Vieläkö keksit syitä olla heräämättä aikaisin seuraavalla reissullasi? ♥

 

Dolomiti

Italia

Italia

Untitled