Matkustusturvallisuus – Reissaa fiksusti!

If you want to change the world, pick up your pen and write.

– Martin Luther King, Jr.

Vaikka kymmenkunta reissuvuotta satoine tuhansine kilometreineen ovat kuljettaneet minua ympäri maailmaa, en silti ole nähnyt tarpeeksi, jotta ymmärtäisin elämää yhtään sen paremmin.

Pikkulikasta saakka kuluttamani kynän kautta olen kuitenkin päässyt kirjoittamaan Kaukokaipuun lisäksi kokemuksistani myös muille medioille. Olen onnistunut ikuistamaan unohtumattomia hetkiä Canonillani, johon viisi vuotta sitten sijoitin kaikki säästöni.

Olen saanut tutustua uusiin kulttuureihin ja joutunut samalla kyseenalaistamaan kaiken sen, mikä on meille arkipäivää.

Olen ihastunut tapoihin ja annoksiin, liikuttunut, synnyttänyt sisälläni suuria kaipauksia ja ahdistunut itkun partaalle, kun missasin junan, joka pisti koko reissupäivän uusiksi. Se tuntuu pieneltä näin kirjoitettuna, sillä miten tuo juna millään tavoin voisi enää myöhemmin vaikuttaa normaaliin arkeen ja elämään täällä kotona.

 

Untitled

 

Vaan on tielläkin elämä.

Ja sitä elämää eletään ihan yhtälailla kuin täällä kotona.

Matkailu ja siitä kirjoittaminen ovat edelleen rakkaimpia harrastuksiani. Ne ovat myös pikkuhiljaa, kaikkien näiden vuosien jälkeen kasvaneet osaksi päivätyötäni.

Kaikkea tätä ohjaa syvällä sisimmässä asuva loputon uteliaisuus, mikä saa pakkaamaan repun aina uudestaan, tai jonkun sortin kulkutautisuus, joka pistää säästämään reissuihin ja tekemään kompromisseja kaikessa muussa paitsi matkalippujen hankkimisessa.

 

Untitled kiina1

 

On jännittävää tehdä asioita ensimmäistä kertaa, kun ei tiedä mitä tuleman pitää, tai kun voi vain arvailla, mihin kaikki johtaa.

Kaikkein vähiten tietää, mitä tien päästä voi löytää.

Tuskin olisin osannut unelmoidakaan, että tuotan ja kirjoitan jonain päivänä Ulkoministeriön Matkustusturvallisuus.fi-sivustolle Reissaa fiksusti -kampanjaa, jossa pureudutaan suomalaismatkailijoiden suosikkikohteisiin ja tuoreisiin tulokkaisiin matkustusturvallisuuden näkökulmasta.

Artikkelisarjan ensimmäinen osa on julkaistu tänä aamuna, joten vamos! Pääset lukemaan jutun Espanjasta sekä 19 195 peräpohjolan pojalle ja tytölle myönnetystä passista tämän linkin takaa.

 

kiina

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center