Matka kohti Utön majakkaa ja Suomen eteläisintä asuttua saarta.

Instagram Travel Thursday

Kevyt reppu selkään ja kimppakyydillä Nauvon Pärnäisiin, josta matkamme jatkuu m/s Eivorin kyydissä Saaristomeren syliin Utön saarelle.

Vain käynyt rypälemehu puuttuu kuten kuvasta näkyy. Käyn siis vielä perjantaina hakemassa pienen pullon valkoviintä majakassa tarjoiltavan kalagratiini-illallisen painikkeeksi. Omat juomingit kun ovat tuohon tilaisuuteen sallittuja.

Vaaterepertuaari koostuu tällä kertaa: 3) yksistä farkuista ja alusvaatteista, 5) Retkipaikan t-paidasta ja lippiksestä, 6) villasukista, joita en enää toista kertaa suostu unohtamaan, 7) kerrastopaidasta ja 8) kuudella eurolla Hämeenlinnan Fidasta pelastamastani Fjällrävenin villapusakasta, jonka puin takin alle Torronsuollekin. 9) Majakkaretkille uskollisesta punaisesta piposta, 10) isän antamista hansikkaista sekä 11) Varustelekan mustasta huivista, 12) Dieselin tuulitakista ja parista 13) vedenpitäviä Timberlandejä. Jos kurkkaatte tuon neloskohdan linkin taakse saatatte huomata, että pakkaan kerta toisensa jälkeen samat asiat mukaani. Mihinkä sitä koira karvoistaan.

Muu varustus: Suunnon ensimmäinen pelkästään mimmeille suunniteltu 14) valkoinen Ambit, jolla träkkään kulkemani reitit, 15) uskollinen 5D Mark II sekä 16) 16-35 mm laajakulma, 17) omenapuhelin ja laturinsa, 19) Moleskinen muistikirja ja kynä. Täytyyhän reissussa pitää lokikirjaa. 20) Vara-akkua ei sovi unohtaa, eikä liiemmin 21) aurinkolaseja. 26) Myös kevyt meikkipussi piilolaseineen ynnä muine tarpeellisine asioineen kulkee mukana.

Unohtuiko jotain? Matias, sillä lähden tällä kertaa Suomen Majakkaseuran kevätrekelle itsekseni. Mutta jo pianhan sitä taas reissataan yhdessä Saksaan, Puolaan ja kuukaudenmittaiselle Euroopan road tripille.

Instagram Travel Thursday

Instagram Travel Thursday

Instagram Travel Thursday on nimensä mukaisesti joka torstai vietettävä sosiaalisen median tempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Mikäli haluat osallistua blogipostauksella, lue ohjeet Sadun blogista. Mikäli haluat osallistua jakamalla kuvia Instagramissa ja/tai Twitterissä, tägää vain matkailuaiheiset kuvasti hashtagilla #IGTravelThursday, ja selaa muiden kuvia, tykkää, jaa ja inspiroidu! Löydät meidät, tempauksen viralliset vetäjät Instagramista nimimerkkien @todestinationunknown@veerabianca sekä @nellahelsinki takaa.

Erältä, eräistä - Marinella
1. painos

Tilaa Erältä, eräistä

Sivumäärä: 198
Julkaistu: 27.3.2020
ISBN: 978-952-94-2956-1
Kirja: Kovakantinen, sidottu
Koko: 240 mm x 210mm
Hinta: 29 €, sisältää postituskulut Suomessa

Ostamalla kirjan tuet luonnon monimuotoisuutta: 10% kirjan myyntivoitosta lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle vanhojen metsien suojeluun.


Osta
Vaellus ja retkeily

Retkeilyoppaatja varustevinkit

Kaukokaipuun retkeilyoppaista löydät kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon onnistuneen retken suunnitteluun: Millainen teltta sopii minulle? Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Mitä ruokaa kannattaa varata viikon vaellukselle? Mitkä ovat parhaat talviretkivarusteet? Entä mistä löytää parhaat retkeilykohteet ja rauhalliset retkeilyreitit?

Valokuvausvinkit ja objektiivisuositukset

Valokuvausvinkkeihin

Privacy Preference Center