“It will never rain roses: when we want to see more roses
we must plant more trees.”



– George Eliot



Drottningholm garden


Pyörähdin perjantaina puhujakeikalla Tukholmassa. Aamun ajatusten jälkeen matkailualan data- ja inspiraatiovetoisesta sisällöntuotannosta minulla oli hetki aikaa vierailla Lovönin saarella sijaitsevalla Drottningholmin linnalla. Koska aikaa ei kuitenkaan ollut riittämiin, valitsin linnan käytävien sijaan 1600-luvun loppupuolella istutetun barokkipuutarhan ruskansävyisen labyrintin.

En halunnut harmistua siitäkään, etten tällä kertaa ehtisi tutustua myöskään alueen alueen toiseen puutarhaan lampineen, kanavineen ja siltoineen. Onneksi tuo 1777 perustettu englantilainen puutarha sekä Bergius Botanic Garden odottavat minua ja seuraavaa visiittiäni, jota olen suunnitellut ensi keväälle.


Untitled


Vaikka kohde on aivan upea ja jokaisen puutarhaintoilijan matkakohde, ei paikan historia kuitenkaan ole sieltä kauneimmasta päästä. 1800-luvulla barokkipuutarhan annettiin ränsistyä yhdessä linnan kanssa, mutta onneksi alue restauroitiin takaisin ansaitsemaansa loistoon Kuningas VI Aadolfin aloitteesta 1950- ja 1960-luvuilla.


Drottningholm

Untitled

Untitled

Drottningholm garden

Untitled

Drottningholm garden

sieni1 Untitled

Drottningholm garden

Drottningholm garden


Kuulin kerrottavan, että kruununprinsessa Victorian nykyiselle miehelle, prinssi Danielille, vuokrattiin barokkipuutarhan alueelta pieni punainen mökki, jossa mies asusti sen aikaa, kunnes pari kihlautui – avoliittokäsitettä kun ei tässä kuninkaallisessa suvussa tunneta.

En tiedä, oliko mökki tämä vaiko joku muu, mutta ajatusta oli hauska makustella tämän puiston perältä löytyvän korkean kukkulan päältä.


Drottningholm garden


Kyllä näiden puiden ja pensaiden suojissa kelpaa pussaillakin.


Drottningholm garden

Untitled

Drottningholm garden

Drottningholm garden

Mitä maksaa kuukauden road trip Euroopassa?

Budjettiin »
Vaellus ja retkeily

Retkeilyoppaatja varustevinkit

Kaukokaipuun retkeilyoppaista löydät kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon onnistuneen retken suunnitteluun: Millainen teltta sopii minulle? Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Mitä ruokaa kannattaa varata viikon vaellukselle? Mitkä ovat parhaat talviretkivarusteet? Entä mistä löytää parhaat retkeilykohteet ja rauhalliset retkeilyreitit?

Privacy Preference Center