Pieni siisti mökki on kokenut kahdessa päivässä kaoottisuuden transformaation.

Perhonsidontavälineet ovat ympäri paksua puista pöytää, lattiaa ja oikeastaan kaikkia mahdollisia pintoja, joita tuvasta löytyy. On höyheniä, karvoja, helmiä, koukkuja, sidontalankaa, glitternauhaa, putkia, duppingia, sekä erinäinen määrä pieniä rasioita, saksia, pihtejä, piikkejä ja muita. Eikä sisätiloissa tapahtunut räjähdys missään tapauksessa lopu tähän.

Koska emme omista vaatekaappeja (ne eivät ikinä mahtuisi tänne), säilytämme päälle pantavia jättimäisissä putkikasseissa. Tilannetta ei auta se, että meidän pitäisi pakata tavaramme juuri niihin putkikasseihin ensi viikolla alkavaa useamman viikon mittaista pakureissua silmällä pitäen. Ongelmaksi muodostuu se, mihin ylimääräiset vaatteet siksi aikaa sijoittaa. Totta puhuakseni omistamme todella vähän mitään, mutta näin pienessä kodissa kaikki vähintäänkin triplaantuu, puhumattakaan siitä, miten kaikkea saa aina etsiä. En olisi voinut uskoa, että se on tämän kokoisessa kodissa mahdollista.

Tilanne on kuin melkein hallittu kaaos, jonka ilmassa hyrisee innostus ensimmäisestä yhteisestä kesälomareissusta.


Turskan kuivatus

Lohijoki

Lohijoki


Pistimme eilen perhonsidonnan hetkeksi jäähylle ja ajoimme viereisille virtavesille: iltakuudesta aamukolmeen kestänyt kotijoen kalareissu tarkoitti omalla kohdallani lohikauden avausta, mies sen sijaan on ehtinyt tehdä jo yhden viikon mittaisen reissun pohjoiseen samoihin aikoihin, kun minä kävin Suomessa.

Perinteisen lohijoen sijaan satumainen kohde muistutti ennemminkin rannoiltaan ryteiköksi kasvanutta harjuspuroa, jonka rinnalla kulkeva polku johdatti meidät aina merenrantaan saakka yllemme kaartuvien kitukasvuisten koivukujien läpi ja tuuheiden saniaspeltojen poikki. Oli vaikea kuvitella vaan totta kuin mikä, jalokalat nousevat tänne kutemaan. “Lohikaloja kaislikossa”, kuten Hannu naurahti ääneen, voisi olla tulevaisuuden novellini nimi. Se olisi tarina kombosta, jossa minkään logiikan perusteella ei pitäisi olla yhtään järkeä, kuten ei ole kaislikossa ja lohikaloissakaan. Mutta siellä ne vaan möllöttivät, eikä niille tällä kertaa kelvannut ottipeleistä yksikään.


Lohijoki

Lohijoki

Lohijoki