Muistojensa avulla tietää, kuka on

Kai kun vaurautuu siihen että jotain menee kuitenkin munille ja komeasti, sujuvatkin asiat loppujen lopuksi ihan hyvin.

Minä en inhoa maailmassa mitään tunnetta niin kuin sisintä jäytävää epätietoisuutta, ja tämän ikimuistoisen Kiinan seikkailuni päätteeksi haluankin kiittää sielunsiskojani Jennaa ja Milja-Maaretia sydämeni pohjasta kaikista niistä kullanarvoisista vinkeistä, jotka annoitte mukaan reissuun. Lämmin kiitos myös sinulle Anne, kun autoit minua viisumia koskevissa kysymyksissäni: En tainnut muistaa kertoa, että sain passin takaisin ennätysajassa eli kahdessa päivässä. Virkailijakin sitä ihmetteli, mutta ihan oikein olivat kaikki numerot ja muut tiedot paikoillaan, kiitos sinun.

Ilman teidän kolmen kokemuksia tästä olisi saattanut kehkeytyä viime joulukuisen Georgian matkan pikkusisko. Onneksi kuitenkin tällä kertaa minulla oli muutakin kuin hyvät syötävät eväät mukana matkassa; te kolme teitte matkastani paljon helpomman ja mukavemman.

Mutta koska on aina olemassa MUTTA, haluan myös uskoa erääseen toiseen onnea tuovaan asiaan minusta huolehtivien ystävieni lisäksi.

 

Untitled

 

Kun olin vielä pieni tyttö, isäni toi minulle Ateenasta pahalta silmältä suojelevan turkoosin kaulakorun, Matiasman. Surukseni tuo sininen silmä on kuitenkin aikojen saatossa kadonnut, minkä vuoksi kävelin Kreikan Chíosin saarella juuri ennen tätä Kiinan matkaani pieneen liikkeeseen, jossa ikäiseni tyttö myi käsityönä valmistamiaan koruja.

Minä en juuri osta itselleni tuliaisia, mutta yhden asian hankin lähes poikkeuksetta jokaisesta reissamastani maasta: rannekorun, joka mieluiten kantaa kohteelleen ominaista onnen, rakkauden, rohkeuden tai ystävyyden symbolia.

Kun tuosta pienestä ja vallan sympaattisesta liikkeestä täynnä kaikenlaisia vaihtoehtoja ja variaatioita ei löytynyt mieleistäni tarpeeksi yksinkertaista rannekorua, pyysin tyttöä tekemään minulle sellaisen. Yksi lasihelmi, kaksi solmua sen molemmin puolin, ja hän sujautti onnenkorun aurinkovoiteen tuoksuiseen ranteeseeni, kiristi naruja molemmista päistä ja hymyili: ”Kas siinä, ole hyvä.”

Tuossa se komistaa vasenta rannettani edelleen ja saa kulkea mukanani niin kauan, kunnes rispaantuu irti. Sitten etsin sille uuden nauhan ja sidon sen takaisin.

 

Untitled

 

Kuulette Kiinasta lisää heti alkuviikosta.

 

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center