Oodi Suomelle

Oodi Suomelle on Kuusamo Summitin nuorten ilmastotapahtumaan kirjoitettu puhe, jossa otetaan kantaa kotimaan matkailun ja luonnon suojelun puolesta.

 

 

Oodi Suomelle

103-vuotias Suomi; Euroopan vanhimmalle ja vakaimmalle kallioperälle syntynyt Suomi; tuhansien järvien ja tuhansien suppien Suomi; kahdeksan vuoden ajan Suomi; unohdettu ja taas korona-vuonna muistettu Suomi.

Suomi. Suo-mi. Suo. Suomi on soiden maa; on Torronsuo, Linnaistensuo, Soidinsuo, Suurisuo, Patvinsuo, Hatlammin suo ja Kesosuo sekä satapäin muita soita, joiden yllä pitkospuut kumisevat retkeilijän askelista. Ja kun painaa poskensa vasten vanhan lankun kelottunutta pintaa, voi kuulla suon sydämenlyönnit, Suomen sydämenlyönnit: tu-tum, tu-tum, tu-tum.

Meillä on tunturit, kerot, kurut, korvet, aihkimetsät ja erämaat, ikihonkien huokauksista täyttyvät metsät ja hopeakylkiset koivikot, meillä on joet, lammet, lampareet, ja meillä on Itämeri. Meillä on rantoja, särkkiä ja saaria – saaristo, jota kiertävät reitit tarjoavat ikimuistoisia elämyksiä.

Meillä on yli 140 000 matkailun työllistämää tekijää ja heidän tuottamiaan palveluja: elämyksiä, ohjattuja retkiä, majataloja, hotelleja ja mökkejä, on tarinankertojia, kurssittajia, kalastusoppaita, veneen kuljettajia, museotyöntekijöitä ja galleristeja sekä maan mainioita ravintoloita – meillä on kaikkea, mitä löytyy muualtakin. Meillä on kaikkea, minkä vuoksi meidän ei tarvitse lähteä toisaalle. Meillä on kaikkea, mitä vastuulliselta kotimaanmatkailulta voi ikinä toivoa. Meillä on kaikkea, jolla voimme nostaa korona-vuodesta kärsivän kotimaanmatkailun suosta.

Vaikka me haluamme monesti matkustaa kauas, sinne ei ole pitkä matka, kun käyttää kitukasvuisia kuusia tienviittoina, kun nostaa jalan ja toisenkin yli kaatuneen rungon joka jo kyljistään hohtaa komeaa harmaata: kun ei ole kiire, sen kun kävelee, kävelee vaikka karahkat napsahtavat kovasti askeleen alla, miettii, miettii miettimistään, hymyilee. Hengittää itse ja antaa metsän puhaltaa henkeä itseen. Ja kun viimein istuu alas kannolle ja siirtää kuluneella kengänkärjellä sivuun kasan oranssin läikyttämiä lehtiä vain löytääkseen turpean suppilovahverotupsaan, sitä tietää, että kaikki mitä tarvitsee on vähemmän. Tietää kaiken vähemmän olevan enemmän. Sitä tietää, että kauas on matkan mittana minun päätettävissäni. Silloin tietää Suomen riittävän, sillä täällä, jos missä, on enemmän kuin yksi ihminen pystyy elämänsä aikana kokea.

Tässä paikassa olen kauempana kuin turkoosin meriveden suukotellessa nyt kohmeisia varpaita. Tuuli täällä ei kuiskuta lempeästi vaan väkevästi – se meinaa huokaista murheissaan, mutta sitten taas röyhistää rintaa ja puuskistuu ja puhuu minulle napakasti. Se puhuu ja ponnistelee puolestani ihan aiheesta. Se ponnistelee meidän kaikkien puolesta. Se kertoo tarinaa neljän tuulen maasta ja kahdeksan vuoden ajan maasta. Maasta, jonka kansallismaisemia, kansallispuistoja ja lukemattomia luontopolkuja voisi kiertää koko ikänsä silti kaikkea koskaan näkemättä. Kokematta.

Vaikka turvetta kerryttävät suot työskentelevät ilmakehän hiilinieluina, ne tunnetusti toimivat myös ihmisten huolinieluina – paikkoina, jonne voi mennä rauhoittumaan ja aistimaan luonnon ikiaikaisuutta. Suolle voi kertoa harminsa, jonka märkä maa imee itseensä ja piilottaa suloihinsa. Suot hoitavat meitä ja mieliämme yhtä kuin ne hoitavat elinympäristöämme. Sen vuoksi myös meidän tulisi pitää soista entistä enemmän huolta. Meidän tulisi pitää luonnosta huolta mutta myös vastuullisen kotimaanmatkailun kehittymisestä huolta.

Sen vuoksi minä lupaan matkailla jatkossakin pääsääntöisesti kotimaassa ja käyttää paikallisia palveluja.

Minä lupaan säästää luonnonvaroja: lajitella ja vähentää jätemäärää, en koskaan jätä maastoon muuta kuin jälkeni.

Minä lupaan säästää energiaa ja vettä, suosia maalämpöä ja ekosähköä hyödyntäviä yrityksiä.
Minä lupaan hyödyntää julkista liikennettä ja kimppakyytejä.

Minä lupaan kunnioittaa paikallista kulttuuria, sen perinteitä, historiaa ja tarinoita.

Minä lupaan ottaa selvää ja kuunnella.

Lupaan pysyä merkityillä reiteillä ja tulistella merkityillä nuotiopaikoilla vain metsäpalovaaran ulkopuolella.

Minä lupaan olla rakentamatta kivikasoja, jotka eivät kuulu luontoon.

Lupaan olla häiritsemättä lintujen pesintää tai lähestymättä eläimiä, ja annan luonnon elää omaa arkeaan.

Minä lupaan aina noudattaa jokaisen oikeuksia, enkä koskaan poikkea annetuista ohjeista.

Suosin lähiruokaa ja paikallisia palveluita ja matkamuistoina käsitöitä.

En kaiverra tai piirrä hiilellä nimeäni yhteenkään laavuun tai kivipintaan, annan paikallisille kotirauhan ja varmistan tarvittaessa luvan kuvan ottamiseen.

Minä lupaan noudattaa kaikkea tätä myös sosiaalisen median kanavissani, jotta en esimerkilläni johda ketään harhaan tai anna ymmärtää mitään väärin.

Minä lupaan toiminnoillani ja valinnoillani Suomen ainutlaatuisen luonnon säilyttämiseen sekä kotimaanmatkailun edistämiseen.

Lupaatko sinäkin?

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center