Tässä ovat Stavangerin parhaat nähtävyydet

Öljykaupunkina tunnettu Stavanger, Norjan neljänneksi suurin kaupunki ja Rogalandin läänin pääkaupunki sijaitsee Boknavuonon etelärannalla Länsi-Norjassa. Kaupunginoikeudet vuonna 1425 saanut Stavanger on sekoitus mennyttä aikaa ja komeita loft-asuntoja, vanhoja värikkäitä puutaloja ja kiiltäviä metallipintoja, kiinnostavia museoita ja viihtyisiä kahviloita.

Lisäksi Stavangerista ja sen lähialueilta löytyy huikeitaluontonähtävyyksiä, joihin lukeutuvat Lysevuonolla sijaitseva Saarnatuoliksikin kutsuttu Preikestolen sekä tuhannen metrin suora pudotus Kjeragin kallionkielekkeeltä. Myös matalampi Øvre Eikenut on päiväretken arvoinen kohde, sillä sen huipulta aukeaa kaunis merinäköala Stavangerin maisemiin.

Norjan länsirannikolla sijaitseva kaupunki sopiikin mitä parhaiten tukikohdaksi, jos mielit näihin maisemiin retkeilemään.

Tiesitkö muuten, että historialtaan arvokas vanha kaupunki sai kunnian olla yksi pioneeri-kohteista United Nations’ Architectural Heritage -ohjelmaa vuonna 1975.

Kaupunki on tunnettu etenkin huikeista luontonähtävyyksistä.

 

Preikestolen
Preikestolen, Saarnatuoli, on Stavangerin alueen tunnetuimpia nähtävyyksiä.

 

1. Koe Stavangerin satama ja kalatori

Aivan Stavangerin keskustassa sijaitsevassa satamassa pääsee vierailemaan perinorjalaisella kalatorilla. Take-away fish & chips -annoksen voi nauttia vaikka katedraalin viereisessä pienessä puistossa, puiden alla ja lampien läheisyydessä.

2. Vieraile Stavangerin öljymuseossa

Stavangerin öljymuseossa on esillä vaihtuvia näyttelyjä, joista uusin käsittelee ilmastonmuutosta sekä keinoja sen pysäyttämiseen. Kuinka paljon kulutamme ja mikä lopulta on tarpeeksi ja riittävästi ovat aiheita, joihin otetaan kantaa ja jotka saavat kävijän peilamaan myös omia kulutustottumuksiaan.

3. Ihmettele Graffitein koristeltua Geoparkenia

Öljymuseon pihalla sijaitseva Stavanger Geoparken on omalaatuinen ja varsin kuvauksellinen, graffitein koristeltu urbaani liikuntapuisto, joka on rakennettu öljytuotannossa käytetyistä erikoisista osista.

4. Gamla Stavanger, Stavangerin vanha kaupunki

Pittoreski vanhakaupunki joka on ihanaa aluetta. Vågenin alueella värikkäät vanhat puutalot (joita on 173 kappaletta) on upea kuvauskohde, minkä liskäsi alueelta löytyy pieniä putiikkeja sekä käsitöitä ja taidetta myyviä ateljeita, tottakai myös kahviloita.

 

Stavanger Geoparken
Stavangerin öljymuseon vieressä sijaitsee vekkuli ja värikäs Geopark-liikuntapuisto.

 

5. Øvre Holmegate, Stavangerin suosituin ravintolakatu

Mikäli illallistat sataman tuntumassa, käy lounaalla Stavangerin tunnetuimmalla ravintolakadulla, joka kantaa nimeä Øvre Holmegate. Øvre Holmegate on Stavangerin sydän, ja alueella asuu myös paljon paikallisia.

6. Stavangerin paras näkymä aukeaa Tango Terasse & Grillin terassilta

Tango Terasse & Grillin terassilta aukeaa kaupungin paras näkymä Stavangerin sataman ylle. Piipahda täällä, mikäli haluat saada muistoksi komean maisemakuvan!

7. Parhaat pubit istua iltaa

Mikäli mielit istumaan iltaa, ota suunnaksi Cardinal Pub (Skagen 21), The Irishman (Høleberggata 9) tai Bøker og Børst (Øvre Holmegate 32) – tai Stavangerin pubikierroksen merkeissä vaikka kaikki kolme!

 

Stavanger
Stavanger on tunnettu värikkäistä puutaloistaan.

 

8. Vieraile Purkitusmuseossa ja Merimuseossa

Vågenissa sijaitsevat myös Purkitusmuseo ja Stavangerin Merimuseo (Stavanger Maritime Museum), joihin kannattaa pistäytyä aikataulun niin salliessa. (Samasta aiheesta Suomessa: Lue artikkeli Röölän Silliperinnekeskus Dikselistä.)

9. Kiipeä Verbergiin, vanhaan palovartijoiden torniin

Varberg on vanha palovartioiden torni, josta tähystettiin mahdollisia tulipaloja. Tornissa sijaitsee pieni museo. Palovartijoiden tornin huipulle on 42 askeleen nousu, jotka kavuttuaan pääsee ihailemaan Stavangerin kaupungin näköaloja.

10. Swords in Rock (Sverd i fjell)

Rauhan symboliksi kallioon isketyt kolme suurta miekkaa, Swords in Rock (Sverd i fjell), on taideteos lentokentän ja kaupungin välissä. En valitettavasti ehtinyt tänne itse, mutta käy sinä! Etenkin, mikäli liikut näillä suunnilla omalla autolla.

11. Huiputa Øvre Eikenut

Øvre Eikernutin luontopolku sijaitsee Stavangerin ulkopuolella, joten mikäli et liiku omalla tai vuokratulla autolla, pääset kohteeseen bussilla numero 18 (suuntana Dale) Stavangerin linja-autoasemalta. (Reittikartta)

12. Koe Preikestolen, Länsi-Norjan tunnetuin nähtävyys

Vaelluspolku (6 km) alkaa Preikestolen Fjellstue -lodgelta. Vaativan, ajoittain hyvinkin jyrkän ja pientä seikkailuhenkeä tarvitsevan luontopolun suorittamiseen kannattaa varata 4–5 tuntia. Nousumetrejä reitille kertyy 350 m, mikä saattaa kuulostaa vähältä, mutta ottaa luulot pois.

 

Preikestolen

 

13. Tee päiväretki upealle Lysevuonolle

Stavangerista käsin on helppoa ja mukavaa tutustua läheisiin vuonomaisemiin järjestetyllä retkellä tai omatoimisesti. Lysevuono ja sen tunnetuimmat nähtävyydet Preikestolen ja Kjerag sijaitsevat aivan lähistöllä ja molemmat kannattaa ehdottomasti sisällyttää Stavangerin kaupunkilomaan.

14. Hengähdä Lysebotnin kylässä

Lysevuonon perimmäisessä pohjukassa sijaitseva Lysebotnin kylä on tunnettu upeasta vuonoluonnostaan, missä kalliot kohoavat lähes kilometrin korkeuteen. Vain osa Lysebotnin pienen kylän taloista on ympärivuotisesti asuttuja, minkä vuoksi täällä saattaa hyvinkin kuulla enemmän lampaiden määkimistä kuin ihmisääniä. Toki silloin tällöin ilmoille saattaa kajahtaa myös Kjeragin base-hyppääjän riemun kiljahdus.

 

Stavanger
Stavangerin satama iltapuvussaan.

 

Merellinen kaupunki kutsuu kylään

Stavangerin satama tuoksuu tuoreelta kalalta, suolalta ja kyllä, myös hieman öljyltä. Stavangerissa sijaitsevat nimittäin Norjan valtion öljyvirastot. Kalastusveneet keinuvat hiljalleen Stavangerin rantapromenadin kyljessä, johon ne on taas hetkeksi kiinnitetty, kunnes niiden on taas aika lähteä merelle. Täällä, jos missä, kannattaa ehdottomasti tilata annos fish & chipsejä sekä nauttia kylkeen (Norjan tyyliin toki hieman ylihintainen) kylmä huurteinen.

Toivottavasti näistä Stavangerin vinkeistä on sinulle iloa ja hyötyä, kun suunnittelet omaa Norjan-matkaasi!

 

Stavangerin satama
Stavangerin sataman ja öljymuseon maisemissa.

 

Vieraile Stavangerin öljymuseossa

Aivan Stavangerin keskustan tuntumassa, vekkulin ja värikkään Geopark-liikuntapuiston vieressä sijaitsee komea arkkitehtuurillinen nähtävyys: tässä Norjan öljypääkaupungille rakennetussa museossa kannattaa ehdottomasti vierailla!

Varaa samalla myös tarpeeksi aikaa, sillä täällä sitä kuluu (voit tottakai tehdä myös pikapiston, mikäli aikataulusi on tiukka). Stavangerin öljymuseossa on esillä myös vaihtuvia näyttelyjä, joista uusin käsittelee ilmastonmuutosta sekä keinoja sen pysäyttämiseen. Kuinka paljon kulutamme ja mikä lopulta on tarpeeksi ja riittävästi ovat aiheita, joihin otetaan kantaa ja jotka saavat kävijän peilamaan myös omia kulutustottumuksiaan.

Stavangerin öljymuseo kertoo kiinnostavalla ja kattavalla tavalla Norjan öljyporauksen historiasta. Kuten YLEn julkaisema artikkeli kiteyttää, unelmien maa rakennettiin öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla. Pisteet museolle siis myös siitä, ettei ikäviä onnettomuuksia ole jätetty kertomatta, vaan paikka esittelee öljynporauksen historian myös sen kaikessa raakuudessaan.

Gamla Stavanger

 

Stavangerin öljymuseo soveltuu myös lapsiperheille

Näyttelyssä on esillä paljon aiheeseen liittyvää esineistöä ja videoita sekä Norjan laivojen ja öljynporauslauttojen pienoismalleja. Näyttely on pelillistetty interaktiivisin keinoin, minkä vuoksi kohde soveltuu erinomaisesti myös perheen pienimmille. Ja kutsuuhan museo itse itseään leikkikentäksi, jossa lapset ja nuoret voivat sekä temmeltää että oppia.

Voit vain kuvitella, miltä tuntuu testata pilkkopimeä paniikkihuone ja pelastustunneli sekä pukea ylleen työläisten erilaisia asuja, kuten esimerkiksi pelastuspukuja. Kannattaa myös sukeltaa oikean pelastukapselin sisään, jonne mahtuu kerrallaan 28 henkilöä.

 

Stavanger
Iltakävelyllä Stavangerin satamassa.

 

Stavanger
Stavanger on täynnä toinen toistaan hienompia maalauksia.

 

Vietä hetki graffitein koristellussa Geoparken-liikuntapuistossa

Stavangerissa vieraillessani en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten monen ikäiset henkilöt viettivät päivisin aikaa museon vieressä sijaitsevalla Geoparkenin alueella. Nämä kuvat on tosin taltioitu jo hämärän laskeuduttua, kun lähdin etsimään illallista.

Stavangerin öljymuseon välittömässä läheisyydessä sijaitseva Stavanger Geoparken on hyvin omalaatuinen ja myös varsin kuvauksellinen, ja monet paikalliset tulevat tänne myös treenaamaan. Stavangerin oma urbaani liikuntapuisto on rakennettu öljytuotannossa käytetyistä osista, joita ihmettelee hyvän tovin. Suurten punaisten pomppupallojen meri on varmasti jokaisen lapsen ja lapsenmielisen suosiossa.

 

Stavanger
Stavanger on matkakohteena omiaan niin pariskunnille kuin perheen kanssa matkaileville.
Stavanger
Stavanger on sekoitus uutta ja vanhaa, modernia ja mennyttä.
Stavanger
Illan koittaessa Stavanger pukeutuu hennon vaaleanpunaiseen.

 

Verbergistä tähystettiin tulipaloja

Stavangerin keskustassa kohoava Varberg on vanha palovartioiden torni, josta nimensä mukaisesti tähystettiin ja tarkkailtiin mahdollisia tulipaloja. Tulipalot ovat kautta historian olleet Stavangerille melkoinen harmi ja riesa, sillä vanhat puutalot ovat arkoja tulelle, millä niitä myös aikanaan lämmitettiin. Ei siis ollut mikään ihme, että talon hormi saattoi ryöpsähtää liekkeihin.

Varbergin tornissa sijaitsee myös pieni museo, jossa on nähtävillä palovartioiden käyttämää esineistöä. Palovartijoiden tornin huipulle on 42 askeleen nousu, minkä jälkeen pääsee ihailemaan Stavangerin kaupungin näköaloja. Kohde on etenkin valokuvaajien suosiossa. Viiden euron hintainen sisäänpääsy siis kannattaa, sillä samalla pääsee ikuistamaan Stavangerin kaupungin myös yläilmoista käsin.

 

Stavanger
Stavangerin palovartijoiden torni kohoaa kaupungin ylle ja toimii samalla hyvänä maamerkkinä.

 

Preikestolen

 

Stavangerin lentokenttä

Stavanger sopii erinomaisesti viikonloppukohteeksi tai koko perheen automatkan etapiksi pidemmällä Norjan-kierroksella. Stavangerin lentokenttä sijaitsee Solassa, noin 11 kilometriä Stavangerista lounaaseen.

Stavangerin lentokenttä on Norjan lentokentistä neljänneksi suurin Oslon, Bergenin ja Trondheimin lentoasemien jälkeen yli neljällä miljoonalla vuotuisella matkustajalla. Kaiken huipuksi Stavangerin lentokenttä on myös Pohjoismaiden yhdeksänneksi vilkkain lentoasema. Stavangeriin voi lentää esimerkiksi Norwegianin ja Widerøen siivin.

Stavangerin hotellit ja leirintäalueet

Stavangerista löytyy niin hotelleja (esim. Sola Strand Hotel ja Scandic City Stavanger), leirintäalueita kuin AirBnB-majoitusta. Hyviä hotellivaihtoehtoja löytyy myös Stavangerin ulkopuolelta, minkä lisäksi alueella sijaitsee useita leirintäalueita. Hotellihuoneen voi löytää edullisimmilaan noin 50-60 eurolla.

Hyviä leirinta-alueita ovat muun muassa Mosvangen Camping Stavanger, Lysefjord Hyttegrend ja Solvik Camping.

 

Road trip Norjaan tarjoaa upeita ja henkeäsalpaavia maisemia.
Road trip Norjaan tarjoaa upeita ja henkeäsalpaavia maisemia. Kuvassa upea Geirangerin vuono ja maisematasanne.

 

Lähde autolla Norjaan ja Stavangeriin!

Stavanger, kuten moni muukin Norjan kaupunki ja luontokohde, on helpoin tavoittaa omalla tai vuokra-autolla. Norja (ja etenkin Pohjois-Norja) nimittäin on suoranainen automatkailijan unelma. Upeat maisemat, kurvikkaat tiet ja kuvaukselliset sillat kokee parhaiten, kun ei ole hopussa. Levikkeitä ja levähdyspaikkoja löytyy sieltä täältä ja etenkin maisemallisesti arvokkaiden nähtävyyksien luota.

Olen kiertänyt Norjaa niin vuokra-autolla kuin omalla pakulla. Löydät kaikki autoiluun liittyvät vinkit ja hyödylliset linkit aiemmin julkaisemastani Autolla Norjaan -artikkelista.

Tuon jutun lisäksi kannattaa myös vilkaista, mitä road tripille kannattaa pakata mukaan.

 

Norjan Unesco-kohteet

 

Haluatko lukea lisää Norjan vinkkejä?

Muutin Pohjois-Norjaan, Vesterålenin saaristoon vuonna 2018. Tällä hetkellä asustan puolisoni kanssa Lakselvissa, Finnmarkissa.

Mikäli haluat lukea enemmän kohdennettuja vinkkejä samaiselle alueelle sekä Lofooteille, klikkaa itsesi Vesterålenin ja Lofoottien matkaoppaaseen.

Jos taas mielit valassafarille, lue tovi sitten julkaisemani artikkeli Støn kalastajakylästä ja alueen upeista muraaleista, ja hyppää Arctic Whale Toursin tai Andenesin valassafarien kyytiin. Vieraile samalla myös aavekaupungista kesäkohteeksi heränneessä Nyksundin kylässä sekä Norjan kuningattaren mukaan nimetyllä ja henkeäsalpaaviin maisemiin johdattavalla Dronningrutan luontopolulla.

Poimintoja blogista:

Näiden vinkkien lisäksi voit lukea kaikki muutkin Norjan vinkkini tältä kokoomasivulta.

Mukavaa ja onnistunutta Norjan- ja Stavangerin-matkaa!

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center