60° 18,1′ N 19° 07,9′ E. MÄRKET. Suolan karkaisema rupinen luoto Ahvenanmeren iholla. Ja kun sille päälle sattuu, maamme myrskyisin paikka, jossa saattaa saada kivuliaan osuman Itämeren tuulen lataamasta nyrkiniskusta suoraan palleaan, tai hyistä merivettä ja vihaisen tiiran paskaa päällensä. Mutta silti siellä rakastuu.

Parhaat päivänsä pois hilseilleen kierreportaikon lankut natisevat askelten alla. Yksi majakan portaista on vinksallaan, toinen niiaa, kun sille astuu, kolmas parkuu. En nouse sille enää koskaan.

Ruoste on suudellut majakan metallipinnat ruvelle, aivan kuten käy kahdelle vastarakastuneelle.
Ikkunanpielet nauravat. Repeillyt tapetti paljastaa eri värisiä kerroksia, joista yhdessä siniset kukkakuviot kiemurtelevat lattiasta katonrajaan. Täällä elää monen ihmisen tarina.

Loppukesän tuuli ulvoo ikkunoista, tuuletusaukoista, huoneiden nurkista, katon rajasta, kakluuneista sekä ovenpielistä, niiden alta ja takaa. Tuulen tuoksu on kostea. Se tulee iholle jäädäkseen, ja siinä samassa meri tulee minuun — luonnollisesti, kysymättä, kokeillen ja todeten: tässä on uusi koti, satama ja turvapaikka, tässä on hyvä.

Märketin majakka ja sen rupinen luoto, Suomen ja Ruotsin rajalla.

Makaan sängyllä kolmannessa kerroksessa sijaitsevan majakkamestarin huoneessa ja venyttelen, kunnes torkahdan kuumuutta. Huulilla maistuu meren suolainen maku tai kuola, niin vahva ja väkevä, että livon ihon rikki. Irvistän, nipistää. Kaivelen housuntaskua, mutta huulivoide on jäänyt mantereelle. Piru! Haavaista huulta kirvelee, mutta siltä elämä joskus tuntuu. Ja kun suussa maistuu veri, on sekin vain elämää, samoin kuin ovat ne päivät, jolloin myrskytuulen läpi ei voi kuin ryömiä.

Suolaa löytyy myös korvasta, korvan takaa ja hiusrajasta, sinne sitä vasta kertyy! Suolaa löytyy niskasta ja kaulalta, paidan alta, rinnoilta, petivaatteista, pöytien pinnoilta, kirjojen kellastuneilta lehdiltä, ikkunalaseista, siivilöitynä ilmasta, lattialta, keittiön sievästi järjestetyiltä hyllyiltä, sokerikiposta, eilen leivotun pullan pinnalta, varmasti myös jääkaapista, saunasta, saunan lauteilta ja pyyhkeistä, talouspaperiin imeytyneenä. Suolaa on kaikkialla. Suola on majakkasaaren sielu. Me olemme toisillemme pelkkää katkeransuloista suolaa.

Märket - Erältä, eräistä - Marinella

Majakkamestarin huone. Täällä minä majoituin, ja täällä minä kirjoitin – tämänkin Erältä, eräistä -kirjani tarinan.

Luodolla vietetyt päivät toistavat itseään, ja samat työtehtävät pitävät majakkasaaren pystyssä. Nostamme merestä vettä, joka kannetaan saaren kalliokerroksen pataan. Sitten revitään tuohta, asetellaan hartaasti vuollut kiehiset ja klapit paikoilleen, minkä jälkeen annetaan tulen lämmittää tiskivesi sopivaksi. Seuraavaksi kiivetään majakan toiseen kerrokseen ja haetaan makasiinin edustalta sylillinen halkoja – on saunan vuoro. Pumppaamme vettä sankoihin ja täytämme padat. Revimme tuohta, asetamme hartaasti vuolemamme kiehiset ja klapit paikoilleen, minkä jälkeen annamme tulen lämmittää pesuveden sopivaksi. Liekit laulavat, puu ritisee. Tuli tuoksuu. Pian meri tulee jälleen meihin.

Saunan ikkunasta aukeaa Ahvenanmeri, yksi Suomen kauneimmista maisemista. Katsahdan kelloa. Auringonlaskun aika lähestyy, joten lisään vielä pari puuta ja suljen oven. Jään nojaamaan valkoiseen kaiteeseen, imeskelen turtaa huulta ja odotan. Horisontti on pian kuin oranssina loimuavaa lohen mätiä, täynnä tummanpunaisen upeita ehjiä sävyjä, jotka liukenevat mieltä ja merta hyväilevään horisonttiin. Syksyä on ilmassa, sen tunnistaa taivaanrannasta.

Haaveilun katkaisee ihokarvoja värisyttävä ulvaisu. Viereisellä luodolla on ruuhkaa. Siellä satakiloiset hylkeet kihnuttavat itseään vasten karheita kallioita ja toisiaan. Ne lemuavat rakkautta. Niiden nenät juovat tuulta, ja niiden viiksikarvat värisevät. Mustat surumieliset silmät ovat painuneet viiruiksi. Tuijotan niitä ja kuuntelen, kuinka ne huutavat ilmoille haikeita, hullunpuoleisia haikujaan. Ehkä ne ikävöivät kanssani, tai ehkä ne vain ovat nälkäisiä, halukkaita, himokkaita, lemmekkäitä ja toisiin hylkeisiin rakastuneita. Lämmin ja lempeä etelänpuoleinen tuuli pöyhii hiuksiani, jotka ovat kuin jokaiseen suuntaan hapsottava takkuinen tiiran pesä. Hurmaisinkohan sinut ennen saunaa vai sen jälkeen?

Erältä, eräistä - Marinella

Kiuas lämpiää vielä. Rannat raukeavat illan hämärään. Maasta makasiinirakennuksen takaa löytyy muna. Se on kaunis ja kuulas, yhtä vaalea kuin iltaa vasten nousevaa myrskyä nostavien tuulten puhaltamat mainingit. Jos täällä kaikki muu on itsensä toisintoa, meri muuttaa jatkuvasti mieltään. Käännän kasvoni tuuleen. Miten vähän sinua tunsinkaan, kun kuljin Eiranrantaa ja kurkotin katseella Suomenlinnan majakalle, tähystin purjelaivoja ja avointa ulappaa. Mutta mitä on sen takana? Lisää aavaa merta, ulappaa, mahdollisuuksia, muita maita – ja mies. Miten vähän sinua tunsinkaan, kun saavuin tänne ja upposin suoraan syvään päähän, luodon pohjoisrannan kallioilta kohtisuoraan 50 metriin, sinuun ja siihen, miten erilaista kaikki voi kanssasi olla.

Muna jää maahan makaamaan. Meri on tämän viikon aikana ollut mahtipontinen, raju, levoton, tyynehkö, toimelias, hädissään, kiireinen, hulvaton ja lämmin. Mittasimme sille +23 celsiusastetta.

Märket - Erältä, eräistä - Marinella

Ensimmäiset tähdet syttyvät elokuun pimenevään iltaan. Mutta vain ihmissielut käyvät Märketin majakkasaarella nukkumaan.

Märket, merkki kartalla, keskellä Suomen ja Ruotsin rajaa. Kun syysmyrskyt huuhtelevat saarta, vaahtopäät lyövät ylös aina majakkatornin ylimpään ikkunaan, jonka takana minä nukun. Sellaisella myrskyllä aallot hyökyvät surutta yli luodon tunkeutuen kellareihin ja ovien taa, ympäröivät majakan joka suunnalta ja vievät mukanaan kaiken irtaimiston. Silloin me, majakkavahdit, olemme saarroksissa, vaikka koko ajanhan me olemme. Me olemme tunnin venematkan päässä Ahvenanmaalta, keskellä ulkomerta, niin kaukana kaikesta ja keskellä ei mitään, kuin olla voi. Ovia ei lukita yöksi, sillä kuka hullu rantautuisi pimeällä tälle kaljulle saarelle, jonka karikot ovat vieneet naisilleen kuuluneita miehiä ennenkin. Ei kukaan.

Illan tullen pulleat hämähäkit kaivautuvat koloistaan ja aloittavat tanssinsa keinuen kaikkien ilmansuuntien tahdissa. Ne sitovat verkkojaan tiukemmiksi, kauniimmiksi, kestävimmiksi. Ne odottavat saalistaan, jonka sitten syövät hengiltä. Totta puhuakseni ne puistattavat minua, nuo peukalonpään kokoiset kahdeksanjalkaiset, mutta ne olivat täällä ennen minua, ja minä kunnioitan sitä. Mutta miten ne ovat valinneet asettua juuri tälle jumalan selän taa nousseelle suolan tuoksuiselle saarekkeelle, jolla hyvä jos elää muita kuin pienen pieniä, lähes olemattomia neulanpäänkokoisia sulkasääskiä. Ja miten nekään pystyvät elämään täällä, Suomen tuulisimmassa paikassa?

Me emme koskaan
tule tietämään kaikkea.
Sauna on valmis.

*

Märketin majakalla -nimeä kantava tarina on yksi Erältä, eräistä -kirjassani julkaistuista lastuista.