[tg_small_content]

Kuinka syntyy hyvä matkajuttu tai menestyvä matkablogi? Mitä virheitä matkakirjoittajan kannattaa välttää? Miten harrastelija saa juttuunsa hyvät kuvat?

Mondo ja Image-lehti järjestävät matkakirjoittajakoulutuksen 25.8. A-lehtitalossa, Helsingissä. Päivän aikana parhaita oppejaan jakavat matkakirjoittamisen ja -kertomisen ammattilaiset. (Mondo, mondo.fi, 11.8.2015)

Lupauduin mukaan ennen kuin kuulin, keitä muita nousee lehtereille. Ja kun kuulin, nielaisin. Niin että kuului. Olen samalla aivan mahdottoman otettu, onnellinen sekä osaamisestani ja onnistumisistani iloinen, ja samalla mietin, että mitä minä kenellekään osaan neuvoa.

Ehkä sen, että pistäkää kaikki peliin, olkaa epävarmoja, oppikaa, onnistukaa, epäonnistukaa, munatkaa oikein kunnolla, uskokaa itseenne ja tehkää juuri sitä, mitä rakastatte kaikkein eniten.

Tai sitten Walt Disneyta lainaten: “If you can dream it, you can do it.”

Silloin ei voi kuin onnistua.

Vähän enemmän ja loput kuulette Mondon järjestämässä matkakirjoittajakoulussa, jota vietetään kuluvan kuun päätteeksi. Puhujakaartista löytyy allekirjoittanut sekä allekirjoittajan fanittama Arman Alizad, Imagen päätoimittaja Heikki Valkama, Mondon päätoimittaja Kati Kelola sekä toimituspäällikkö Pekka Hiltunen. Päivä päättyy Mondon AD Katju Aron vinkkeihin siitä, miten harrastelijakin voi ottaa hyviä ja julkaisukelpoisia matkakuvia.

Nähdään tuolla![/tg_small_content]

 

monnin

17136172807_cb3e1765e2_o

Mitä maksaa kuukauden road trip Euroopassa?

Budjettiin »
Vaellus ja retkeily

Retkeilyoppaatja varustevinkit

Kaukokaipuun retkeilyoppaista löydät kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon onnistuneen retken suunnitteluun: Millainen teltta sopii minulle? Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Mitä ruokaa kannattaa varata viikon vaellukselle? Mitkä ovat parhaat talviretkivarusteet? Entä mistä löytää parhaat retkeilykohteet ja rauhalliset retkeilyreitit?

Privacy Preference Center