Tarvitseeko vedenpuhdistinta Suomessa?

Miten saan järvivedestä juomavettä? Voiko kaikista kaivoista tai tunturipuroista juoda? Vaikka Lappi on tunnettu kirkasvetisistä ja hyvänmakuisista tunturipuroistaan, monessa Suomen luontokohteessa kannattaa miettiä kahdesti, selviääkö ilman veden keittämistä retkikeittimellä tai veden puhdistamista suodattimen avulla.

Vedenpuhdistin kulkee monilla mukana ja hyvästä syystä. Nimittäin, vaikka päiväretkellä voi kantaa tarvitsemansa käyttöveden, pitkillä vaelluksilla sama ei onnistu yhtä helposti.

Puhtaan veden saaminen ei ole varmaa kaikkialla, minkä vuoksi vedenpuhdistin on hyvä olla mukana matkassa.

Sanotaan, että tehokas vedenpuhdistin aktiivihiilisuodattimella ja/tai keraamisella suodattimella on suhteellisen luotettava ja varma retkikumppani: suurin osa vedensuodattimista poistaa 99,99% bakteereista ja alkueläimistä. Lisäksi ionifiltterit vähentävät kloorin ja raudan pahaa makua.

Alla mainittujen vedenpuhdistimien lisäksi myös vedenpuhdistustabletti on käyttökelpoinen vaihtoehto. Käytin niitä itse Nepalissa Langtangin vaelluksella. Tiesitkö, että tableteilla desinfioitu vesi säilyy juomakelpoisena jopa kuusi kuukautta!

Veden suodattaminen onnistuu parhaiten vedenpuhdistimella. Lapin erämailla vettä uskaltaa kuitenkin juoda usein suoraan purosta.

TOP 9 parhaat vedenpuhdistajat

1. LifeStraw-vedenpuhdistin

Kentes se kaikista tunnetuin: LifeStraw ei sisällä kemikaaleja eikä sen käyttö vaadi pumppaamista, sen kun asetat suodattimen veteen ja imet! Plussaa myös pienestä koosta, sillä LifeStraw vie tilaa vain 23 x 2,5 cm ja painaa 57 grammaa. Kestoikä on noin 4000 litraa (markkinoiden paras tässä kokoluokassa).

2. Katadyn BeFree

Katadyn BeFree on superkevyt vedenpuhdistin (59 grammaa), vaikka tässä mallissa on mukana suodatinelementti. BeFree on pehmeä ja elastinen, ja siinä on ns. sporttikorkki. Suodattimen käyttöikä riippuu veden laadusta, ja valmistajan antama arvio on max. 1000 litraa. Tässäkin mallissa lisäät vain veden ja juot!

3. Katadyn Hiker Pro, isompaan janoon

Isompaan janoon sopiva Katadyn Hiker Pro suodattaa noin litran vettä minuutissa, kiitos suuren suodatuspinnan. Valmistajan Back Country -sarjaan kuuluva puhdistin sopii 1–3 hengen retkeilykäyttöön. Valmistaja antaa suodatinelementin kestoiäksi 1150 litraa veden laadusta riippuen.

4. Grayl Ultralight Compact Purifief

Graylin vedensuodatin poistaa vedestä 99,99% kaikki virukset, bakteerit ja alkueliöt. Yhdellä vaihdettavalla suodattimella saat suodatettua 300 kertaa eli lähes 150 litraa juomakelpoista vettä.

Malli on super nopea ja tarjoilee 473 ml juomakelpoista vettä vain 15 sekunnissa!

5. Trailshot Microfilter MSR vedensuodatin

Trailshot Microfilter MSR vedensuodatin on yhden hengen kevyt ja pienikokoinen vedenpuhdistin. Malli toimii pumppaamalla pehmeästä materiaalista valmistettua runkoa. Sopii myös pyöräilijöille ja juoksijoille. Tämä malli puhdistaa minuutissa yhden litran vettä.

6. Camelbackin EDDY+ 1L LIFESTRAW

Camelbackin EDDY+ 1L on LifeStraw-suodattimella varustettu yhden litran juomapullo. Kuitusuodatin poistaa vedestä bakteerit, loiset ja mikromuovin. Ionisuodatin vähentää makuja, klooria ja muita kemikaaleja.

7. LifeStraw GO -suodatin (pullo)

LifeStraw Go -suodatin (pullo) on helppokäyttöinen suodatin. LifeStraw ei sisällä kemikaaleja eikä sen käyttö vaadi pumppaamista. Koska suodatinelementti on pullon sisällä, se ei myöskään vie ylimääräistä tilaa. Täytä vain pullo vedellä, sulje korkki ja juo! Kestoikä noin 4000 litraa.

8. EDDY+ 1L Stainless Steel Insulated LifeStraw

Vesi kulkee Eddy+ LifeStraw -pullossa kahden filtterin läpi. Kuitufiltteri poistaa 99,99% bakteereista, loisista ja mikromuovista suodattaen 4000 litraa elinikänsä aikana. Ionifiltteri vähentää klooria ja rautaa suodattaen 100 litraa elinikänsä aikana.

9. MSR THRU-LINK Inline Microfilter

Juomarakkoon liitettävä MSR vedensuodatin sopii niin juoksulenkille kuin vaelluksille. Puhdistin poistaa vedestä bakteerit, alkueläimet ja hiukkaset. Tällä filtterillä saat 1,5 litraa vettä minuutissa.

LIFESTRAW PERSONAL

Kompakti ja kevyt, pillimäinen vedenpuhdistin 0,2 mikronin suodatinkoolla. Sen kun asetat suodattimen veteen ja imet!

Tutustu

KATADYN BEFREE 0,6

BeFree on superkevyt vedenpuhdistin, jolla on painoa vain 59 grammaa, vaikka mallissa on mukana suodatinelementti.

Tutustu

KATADYN HIKER PRO

Isompaan janoon sopiva Katadyn Hiker Pro suodattaa noin litran vettä minuutissa, kiitos suuren suodatusalan.

Tutustu

Miksi vedenpuhdistinta tarvitaan?

Muistan eräänkin tapauksen, kun yhden maamme kansallispuiston kaivon reunalla oltiin pesty (idioottimaisesti) tiskit. Vesi kontaminoitui, minkä seurauksena kymmenet alueella liikkuneet ja samasta kaivosta vettä tankanneet retkeilijät saivat vatsataudin.

Toisin sanoen, mitä suositumpi kohde on, ja mitä enemmän ihmisiä ja eläimiä alueella liikkuu, sitä todennäköisempää veden juomakelvottomuus on.

Muista pitää luonnonvedet puhtaana, eli älä koskaan tiskaa suoraan purossa tai järvessä, vaan tee se maaperällä.

Erämaavesien ja tunturipurojen hyödyntäminen juomavetenä

Vaikka erämaat ovat ”asia erikseen”, tunturipurot voivat laajoilla kairoillakin sisältää bakteereja – etenkin, jos yläjuoksulle on kuollut eläin, ja ruho on jäänyt lojumaan veteen tai sen välittömään läheisyyteen. Olen nähnyt useita sorkkaeläinten raatoja lumien sulettua, kun eläinpolot ovat vajonneet hyiseen veteen katalien kevätjäiden aikana.

On hyvä muistaa, että vedenpuhdistus on jokaisen henkilökohtainen valinta. Toisten vatsat kestävät enemmän kuin toisten.

Läheinen ystäväni sai (ulkomailla) seisovassa järvivedessä uidessaan ameeban, joka tuhosi paksusuolen nukan. Tästä seurasi yli vuoden kestävä raakaruokadieetti sekä useita sairaalakäyntejä ja labrakokeita.

Vedenpuhdistamista kannattaa siis harkita, etenkin jos alue on suosittu tai jos vaellat myös tropiikissa.

GRAYL ULTRALIGHT COMPACT PURIFIER

Grayl-pullo tarjoilee 473 ml juomakelpoista vettä vain 15 sekunnissa!

Tutustu

TRAILSHOT MICROFILTER MSR VEDENSUODATIN

Superkevyt yhden hengen MSR vedenpuhdistin sopii niin retkelle ja vaellukselle kuin juoksijoille ja pyöräilijöille.

Tutustu

CAMELBAK EDDY+ 1L LIFESTRAW

LifeStrawin vedensuodattimella varustettu juomapullo, jossa kuitusuodatin poistaa bakteerit, loiset ja mikromuovin. Ionisuodatin vähentää makuja (kuten klooria).

Tutustu

Eikö keittäminen riitä veden puhdistamiseen?

Riittää, mutta veden keittäminen vie aikaa. Vähintään viiden minuutin keittäminen eliminoi vedestä yleiset taudinaiheuttajat, kuten bakteerit, virukset ja alkueliöt. Raudan makua se ei kuitenkaan poista.

Veden keittäminen myös kuluttaa retkikeittimen kaasua. On myös hyvä huomioida, että vaikka päätyisitkin keittämään veden puhtaaksi, sinun pitää aina odottaa, että vesi jäähtyy juomakelpoiseksi.

Muista tämä: vaikka käytössä olisi vedenpuhdistin, on aina suositeltavaa käyttää valmiiksi mahdollisimman puhdasta vettä. Älä siis imaise vedenpuhdistuspillillä suoraan kuralätäköstä.

veden keittaminen luonnossa

LIFESTRAW GO BOTTLE

LifeStraw Go on helppokäyttöinen veden suodattava juomapullo. Kestoikä on noin 4000 litraa eli tämän hetken paras näillä markkinoilla ja tällä koolla.

Tutustu

EDDY+ 1L STAINLESS STEEL INSULATED LIFESTRAW

Kuitufiltteri poistaa bakteerit, loiset ja mikromuovin. Ionifiltteri vähentää pahaa makua, kuten rautaa ja klooria.

Tutustu

THRU-LINK INLINE MICROFILTER

Juomarakkoon liitettävä MSR vedensuodatin sopii niin juoksulenkille kuin vaelluksille. Puhdistaa 1,5 litraa vettä minuutissa.

Tutustu

Miten vedensuodattimet toimivat?

Veden puhdistaminen juomakelpoiseksi perustuu suodattimen kykyyn poistaa vedestä eri taudinaiheuttajia.

Nyrkkisääntönä on, että mitä pienempi suodattimen huohoskoko on, sitä paremmin suodatin puhdistaa vettä.

Yleisin käytössä oleva suodatinkoko on 0,2 mikrometriä (µm), joka riittää suodattamaan niin bakteerit kuin alkueliöt mutta ei kiutenkaan viruksia. Paras järviveden suodatin on yleensä mallia pullo, jolloin saat myös humuksen siivilöityä (tabletit eivät tätä tee).

Suodatintyypit:

  • Keraaminen suodatin
  • Lasikuituinen suodatin
  • Aktiivihiilisuodatin poistaa makuja ja hajuja

Käyttämällä useampaa eri vedensuodatinta on suodatus tottakai aina tehokkaampaa.

Juomaveden suodattaminen tapahtuu joko:

  • pumppaamalla
  • imemällä
  • puristamalla

Suodattimia pitää myös huoltaa, sillä niiden huokoset voivat tukkeutua ajan saatossa. Varmista, että voit hoitaa puhdistuksen myös luonnossa, mikäli joudut suodattamaan esimerkiksi hyvin humuspitoista järvivettä. Tarvittaessa voit ostaa suodatinelementtejä myös varaosina.

Huomioi lisäksi se, että jokainen suodatin suodattaa ennalta annetun arvion mukaisen määrän vettä, minkä jälkeen suodatin tulee vaihtaa. Pidä siis kirjaa siitä, miten paljon ja usein suodatinta käytät.

 

veden puhdistaminen juomakelpoiseksi
Nesteytys on äärimmäisen tärkeää niin lyhyellä kuin pidemmällä vaelluksella. Tarkista aina kartasta, missä seuraava vesipiste sijaitsee, ja jos matkaa on paljon, varaa välimatkalle tarpeeksi juomakelpoista vettä.

 

Milloin vedenpuhdistustabletti toimii parhaiten?

Alkuun muistutu siitä, miten vedenpuhdistustabletti toimii: juomaveden puhdistustabletti toimii kemiallisesti, eli se kyllä tappavat pöpöt mutta ei poista roskia tai esimerkiksi järviveden humusta.

Jos kuitenkin omistat kestokahvisuodattimen tai jonkin muun esisuodattimen, voit siivilöidä veden ennen kuin puhdistat sen.

Tablettien etu piilee siinä, että ne tehoavat bakteerien ja alkueliöiden lisäksi myös viruksiin, mihin vain harvat vedensuodattimet pystyvät.

Muista, että vedenpuhdistustablettien vaikutus ottaa yleensä vähintään 30 minuuttia. Vettä tulisi myös aina välissä sekoittaa (eli käännellä pulloa). Yksi tabletti puhdistaa tavallisimmin yhden litran vettä.

Yleensä juomaveden puhdistustabletti jättää sivumaun, sillä tableteissa käytetään klooria. Kloorin makua voi laimentaa erilaisilla makujuomajauheilla tai vaikka veteen liukenevilla Dexalin energiatableteilla (jotka tulee lisätä vasta, kun vesi on puhdistettu). Katadyn Micropur Antichlorine -tipoilla voi myös neutralisoida pillereistä jääviä makuja ja hajuja.

Kaksi tunnetuinta pillerivalmistajaa lienevät juurikin edellä mainittu Katadyn ja Aquamira. Pillereitä saa apteekeista ja hyvin varustetuista retkeilyvarustekaupoista. Nepalissa minulla olivat käytössäni Katadyn Micropur Forte -merkin pillerit, jotka maksavat sadalta kappaleelta noin 20 euroa.

 

lifestraw vedenpuhdistin
LifeStraw-vedenpuhdistin on kenties se kaikista tunnetuin merkki. Ja hyväksi havaittu myös ruudun tällä puolen.

 

Yhteenveto

  • Suodattavat vedenpuhdistimet vievät yleensä enemmän tilaa ja ne myös painavat hieman enemmän. Nämä mallit poistavat bakteerit ja alkueläimet, mutta eivät tehoa viruksiin. Suodattava vedenpuhdistin on kuitenkin yleensä se nopein vaihtoehto.
  • Talvella keittäminen on yleensä ainoa ratkaisu, etenkin kun sulatat juomavettä mitä todennäköisimmin lumesta.
  • LifeStraw-pillit ja -pullot sopivat parhaiten yhden hengen käyttöön.
  • Vedenpuhdistustabletti poistaa bakteerien ja alkueläinten lisäksi myös virukset, mutta joudut yleensä odottamaan vähintään puoli tuntia, ennen kuin vesi on juomakelpoista. Tabletista jää aina hieman sivumakua, jota voit kuitenkin laimentaa erilaisilla makujauheilla. Tablettien ehdoton etu on siis virusten poisto ja niiden keveä paino.
  • UV-valo on nopea, mutta se ei ole yhtä toimintavarma kuin muut vaihtoehdot.

Oletko itse käyttänyt jotain vedenpuhdistinta? Tai onko mieleesi jäänyt jokin tilanne, kuin kertomani kaivo-gate? Jätä viestisi kommentilla!

retkeilijän juomapullot

Kun hankit retkeilyvarusteita boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa.