Vaella, kalasta, rakasta — Omaa polkua etsimässä

Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.

Sen tämä elämä on opettanut. Yksi asia johtaa toiseen, toinen kolmanteen, ja siten muutosten synnyttämä dominoefekti vyöryy eteenpäin. Pian huomaa summaavansa kaikkea sitä, mikä on johtanut nykytilanteeseen. Mutta miten tähän hetkeen elämässä on lopulta päädytty?

Juuri siitä toisessa kirjassani Vaella, kalasta, rakasta on kyse. Lukuisin luontokuvin kuvitettu romaani on tositarina yhden Monnin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta. Ja siltikin, se on ennen kaikkea tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa.

Tuon yli kymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut tätä matkapäiväkirjaa.

”Olen kiertänyt ja dokumentoinut maailman matkakohteita lähes puolet elämästäni. Palasin asuntooni, jotta sain taas pakata laukkuni, jos sitä koskaan purinkaan. En tiennyt, mitä elämältäni halusin, kunnes päädyin sattuman kautta Tromssaan valassafarille ja opin kielen, jota pohjoinen puhuu parhaiten – hiljaisuuden. Ymmärsin, että lämpimien pasaatituulien puhaltamissa pimeissä öissä sirisevä kaskaiden soidin oli omalla kohdallani vaihtunut hyisessä meressä jähmeästi mutta unenomaisen kauniisti soivaan ryhävalaiden lauluun.”

Vuodet ennen pohjoiseen asettumista olivat monin tavoin kylläiset. Koin iloa, surua ja raivoa. Pettymyksiä ja onnistumisia. Yritin, mutta en aina pystynyt antamaan kaikkeani. Tapasin paljon ihmisiä, joista osan olen saanut pitää rinnallani. Osa on valitsi toisin, ja niin minäkin jatkoin eteenpäin. Silti kaikki muistot raahustivat perässäni.

Kirjoitusprosessi oli vaikea. Onneksi minulla on ollut apunani ammattitaitoinen ja raivorehellinen kustannustoimittaja, joka vieläpä jakaa kanssani samat intohimot, eli luonnossa liikkumisen ja vaeltamisen. Olen oppinut häneltä paljon: lyhentämään lauseita sekä käyttämään pistettä ajatusviivan ja puolipisteen sijaan. Vaikenemaan, kun sille on ollut tarinan puolesta tarve.

Jos sivuutan itse kirjoitustyön ja puhun vain ajatustyöstä, voin rehellisesti sanoa, etten haluaisi läpirypeä tätä kaikkea enää koskaan. Ajattelin, että kirjoitan teille pohjoisesta omavaraisuudesta ja elämästä vuonon rannalla mutta mitä vielä. Draaman kaari kestäisi vain, jos sukeltaisin tarpeeksi syvälle niihin mustiin vesiin, joista jo kerran olin onnistunut räpiköidä pois.

Ei auttanut kuin katsoa peiliin. Tuijottaa niin kauan, että näin kaikki ne virheet, jotka olin tehnyt, ja jotka nykyisin toimivat opettajinani.

Mutta nyt luurangot ovat saaneet tanssinsa, ja tästä on hyvä jatkaa.

Jotta voi kirjoittaa rehellisesti, täytyy ensin kohdata perinpohjainen häpeä.

Välillä tuntui, etten halua katsoakaan tekstiäni. Välillä hakkasin raivoisasti näppäimistöä – myös siksi, että tämä kaikki lopulta päättyisi ja jotta voisin taas keskittyä omaan pohjoisen kuplaani, jonka sisällä on hyvä ja turvallinen olla.

”Minä rakastan merta; sen äärettömyyttä, ja salaisuuksia, jotka luonto on pystynyt säilyttämään itsellään. Kaikuja, jotka kumisten kantautuvat kilometrien syvyyksistä. Sitä, miten rannan hienolla hiekalla ja simpukkamurskalla kävellessään voi palata hetkeksi elämän alkukodin ääreen – sinne, mistä kaikki on syntynyt.”

Matkailu on todellakin muuttanut minua. Viime kerran reissasin ulkomaille maaliskuussa 2018, silloin Nepaliin Langtangin vaelluspolulle etsimään itseäni mutta vain hukatakseni itseni entistä pahemmin. Kävin läpi toiseksi jäämisen tuskaa, ja kun palasin, ei mennyt kauaa, kunnes keräsin vähät tavarani ja muutin tien päälle hiilenmustan Toyota RAV4 -merkkisen autoni takaronkkiin. Säilytin siellä tavaroitani, jotka siirsin illalla auton etupenkeille, jotta mahduin pitkäkseni nukkumaan.

Kiersin kesän ja alkusyksyn Suomen luontokohteita ja keräsin materiaalia Erältä, eräistä -esikoisteostani varten. Sitten päätin muuttaa Norjaan, ja sitten minä tapasin Hannun.

Se, miten hän asteli elämääni, on edelleen yksi mysteeri. Ja kenties yksi niistä asioista, joita te ette kuitenkaan usko, jos luette syyskuussa julkaistavan kirjani.

En halua spoilata mitään, mutta tämän sanon: älkää koskaan väheksykö ääneenpuhumisen voimaa. Universumi kuuntelee.

Kirjan ympäriltä on syntynyt niin paljon ajatuksia, etten edes yritä sisällyttää niitä kaikkia yhteen artikkeliin. Syväluotaavia analyysejä omalta neulaspolulta on siis luvassa, olkoon tämä esimakua tulevasta.

 

Pohjoisin terveisin,
Monni

 

Vaella, kalasta, rakasta

 

Tutustu SKS Kirjojen syksyn uutuuksiin täällä »
Tilaa Vaella, kalasta, rakasta ennakkoon tarjoushinnalla »

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center