Kaupallinen yhteistyö Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) kanssa

Markassa on monen matkan ja tarinan alku
– Kaukokaipuunkin.

Markka palveli maatamme 140 vuoden ajan. Venäjän vallan alla, vuonna 1860 syntyneen valuutan nimeksi ehdittiin miettiä oravaa ja omenaa, enkä voi olla naurahtamatta ajatellessani, miten mahtavaa olisi ollut maksaa leivästä kolme oravaa tai kaksi omenaa. Tai että kuinka monta omenaa tai oravaa olisi ensimmäinen Italian matkani maksanut.

Montako omenaa haluat palkaksi? Onko orava kukkarossa?

Vai oletko vallan oravapäällikkö, kroisos oravainen?

 

Aulanko

 

Minä olen aina säästänyt hukatakseni sydämeni: milloin maailmalle, milloin pieniin yksiöihin, milloin kotimaan korpeen – auringonlaskun tyynnyttämille järville tai aamun ensikajossa kuiskaavan kaislikon vielä uniseen kahinaan, kalan molskautukseen rantavedessä.

Minä olen toivoton rakastumaan, teen sen neljä kertaa vuodessa: keväisin, kesäisin, syksyisin ja talvisin.

Siksi minun elämäni kai on niin onnellista.

 

Aulanko

 

On kunnian asia edustaa Työ- ja elinkeinoministeriön LÖYDÄ SUOMESI -kampanjaa, joka käynnistettiin elinkeinoministeri Mika Lintilän johdolla Suomi100-juhlavuoden kunniaksi. Tempauksen tarkoituksena on ei vähempää kuin kannustaa suomalaisia matkustamaan enemmän kotimaassaan. Kampanja kestää minun kohdallani yli kaikkien vuodenaikojen, joten neljästä artikkelista on jäljellä vielä kaksi. Kolmannen teemana on lempivuodenaikani syksyn kunniaksi arjen luksus tai paremminkin glamping, josta näette esimakua tänään julkaisemastani Instagram-kuvasta.

Mutta jatketaan, oli minulla teille hyviä vinkkejäkin!

 

Aulanko

 

Päivän seikkailuretki Hämeenlinnaan

Minusta olisi ihanaa, jos vielä tänä kesänä lähtisitte seikkailumatkalle Vanajaveden rannoille kotikaupunkiini Hämeenlinnaan, jossa myös säveltäjämestarimme Jean Sibelius on syntynyt.

Vierailisitte aamusta Aulangon upealla luonnonsuojelalueella, josta löytyy graniittinen näköalatorni sekä lumoava Vanajavedenlaakson näkymä, joka tunnetaan yhtenä Suomen kansallismaisemista. Maisemakierroksella näette myös romanttishenkisen ja kuvauksellisen Ruusulaakson paviljongin, jonne voi pysähtyä syömään eväitä, ellei halua säästää niitä seitsemän kilometrin mittaiselle, yli Kärmeskallioiden kulkevalle Aulangonjärven kauniille ja monipuoliselle patikkapolulle.

Tai sitten vaan otatte mukaan tarpeeksi evästä!

Jatkaisitte Aulangon jälkeen matkaanne Ahveniston Olympiapuistoon, jossa vuonna 1952 järjestettiin nykyaikaisen viisiottelun lajit: ratsastus, miekkailu, ammunta, uinti ja juoksu. Ahveniston upealla harjuselänteellä kulkeva entisaikain kisareitti on viitoitettu pari vuotta sitten, joten matkan voi reippailla myös tänä päivänä. Samaan syssyyn voin ilokseni ilmoittaa, että elokuun 15. päivä järjestetään opastettu retki Ahveniston luontopolulla, joten jos tuo viikonloppu on vapaa, täytä se Hämeenlinnalla!

Luontopolkujen jälkeen mielensä ja kehonsa voi käydä virkistämässä upeassa Maauimalassa tai viereisessä Kahtoilammessa. Muistan, kuinka meitä aikanaan peloteltiin lammen kauimmaisen nurkan voimakkaalla pyörteellä, joka imaisisi uimarit syövereihinsä.. Tiettävästi niin ei kuitenkaan ole koskaan tapahtunut, joten kyllä, uskallatte uida!

 

Untitled

 

Lounaaksi söisitte legendaarisen Hälläpyörän varmasti Suomen parhaat pitsat ja jälkiruoaksi jäätelöt Hämeenlinnan torilla, minkä jälkeen voitte jatkaa seikkailua 1200-luvulta peräisin olevan Hämeen linnan käytävillä joko omatoimisesti tai opastetulla kierroksella. Linnan kahvila on mainio, mutta niin on myös ikuisuudet auki ollut Cafe Laurell kaupungin keskustassa.

Jos aikaa on ja rakastatte kirpputoreja kuten allekirjoittanut, teitä hemmotellaan oikein kunnolla: Hämeenlinnasta löytyy suhteessa asukaslukuun enemmän aarreaittoja kuin mistään muualta. Omat suosikkini ovat Kantolan teollisuusalueella sijaitseva Kantolan kammari sekä keskustan vanhoissa kasarmirakennuksissa paikkaansa pitävä Suomen kasarmin aarteet.

Kun kello on lyönyt kuusi, käykää syömässä hotsit millä tahansa Hämeenlinnan – tai Hämptonin, Hämpän, Hämylinnan – grilleistä. Ette saa moista herkkua mistään muualta Suomessa!

Sitten ei muuta kuin auton, bussin tai junan kyydissä takaisin kotiin. Suosittelen kuitenkin jälkimmäistä, sillä Hämeenlinnan steissi on tiettävästi yksi kauneimmista juna-asemista maassamme.

 

Untitled

 

Lisää vinkkejä löydät myös Visit Hämeenlinnan verkkosivuilta sekä minulta, sillä kommenttiboksi on käytettävissänne! Autan mielelläni suunnittelemaan onnistuneen ja ikimuistoisen huviretken upeasta lunnostaan ja mielenkiintoisesta historiastaan tunnettuun kotikaupunkiini Hämeenlinnaan.

Hyvää matkaa!

 

lampi

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center