Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Meidän tuolla ollessamme reittiä ei saanut kävellä edestakaisin, mutta reitin päästä oli bussikuljetus takaisin alkupaikkaan. Paitsi, että me olimme matkassa iltapäivällä, jolloin noita bussikuljetuksia ei enää ollut, vaan piti patikoida. Oikeastaan sekin oli ihan mukavaa ja tällä tavalla rotkosta sai nauttia ilman muita turisteja!
Bled on todella kaunis paikka! Olin siellä noin kymmenen vuotta sitten ja kiersin yhtenä päivän Bledin kauniin järven. Valitettavasti ei ollut aikaa käydä tuolla rotkolla, mutta nyt sainkin ihailla sinun kuviasi, joten sekin on tavallaan nähty:)
Kauniilta näyttää. Olen itseasiassa suunnitellut Mount Triglavin huiputusta heti, kun se on mahdollista. En ole Sloveniassa ennen ollut ja tuo vuorikin tuli sattumalta eteeni, kun Facebook mainosti mulle Much Better Adventures -sivustoa. Siitä se ajatus sitten lähti. ?
Slovenia on huikea maa, niin pieneen plänttiin on saatu mahtumaan vuoria, rantoja, huikeita turkooseja jokia ja loputonta metsien vihreyttä. Bledissä olen käynyt päiväretkellä kymmenisen vuotta sitten, mutta tästä rotkosta en tuolloin tiennyt mitään. Olis ollut todella näkemisen arvoinen paikka!
Vintgar on tosi upea retkikohde. Olemme käyneet siellä kaksi kertaa. Toisella kerralla kävelimme ylös Bledistä ja myös Blediin takaisin ja sitä tapaa suosittelen kyllä, matkallakin on niin paljon mukavaa nähtävää. Ihanat kuvat sinulla! Aila.