Grammanviilaajan kevyt kärsimysteltta

Kevyen repun filosofia on kuljettanut tätä blogia pitkään. Sama suuntaus on siirtynyt vasta hiljan myös suomiretkeilyyn, sillä köykäisemmät ja teknisemmät varusteet kuormittavat kukkaroa rinkkaa enemmän.

En valita, sillä laadukkaat retkeilyvarusteet yleensä myös kestävät pidempään ja maksavat ajan kanssa itsensä takaisin.

Poikkesin kuitenkin tavoistani, kuten lajiin kuuluu.

Törmäsin nimittäin tovi sitten Retkipaikan FB-ryhmässä mielenkiintoiseen keskusteluun superkevyestä telttamallista. Tämä vain 230 grammainen yhden hengen majoite on pienempi kuin ThermaRestin alustani tai makuupussini.

 

grammanviilaajan kevyt kärsimysteltta

 

Kahdenkymmenen dollarin sijoitus oli sen verran vitsikäs, että päätin antaa mahdollisuuden tuolle kevyelle kummajaiselle. Vaikka kattona toimiva mesh ei juuri pidä vettä, on pohjakankaan vesipilariksi annettu jopa 3000. Se toki jää parilla tuhannella esimerkiksi Marmotista, mutta ratkaisin ongelman hankkimalla teltalle edullisen ja kestävemmän footprintin (pohjakankaan). Tarppina (katoksena) toimii vanha kunnon pressu, joka tuskin päästä vedet sisään äärimmäisessäkään hädässä. Painava se toki on, mutta sai luvan kelvata näin kertaluontoisena testinä.

 

kärsimysteltta

 

Pakkasimme siis rinkat ja lähdimme ystäväni Kean kanssa tyttöjen telttaretkelle Porkkalaan. Aivan ihastuttava paikka, jossa olen vieraillut vain kerran aiemmin.

Matkalla niemennokkaan hymyilytti ja jännitti, mitä tuleman pitää. Olisiko kärsimysteltastani mihinkään? Saisiko siitä vain komeat naurut vai nukkuisinko yöni siedettävästi?

Puiden välistä löytyi sopiva spotti kärsimysteltalleni. Tuo termi itseasiassa on Sokosti Challenge -retkeilykurssin ohjaajani, Jukan, lanseeraama. Kannattaa muuten tutustua miehen sekä ystävänsä Juhanin Huippuretki-blogiin, joka avattiin viime viikolla. Luvassa on kirjoittajiensa mukaan huippuretkiä, retkiä huipuille, retkeilyvarusteita ja retkeilyyn liittyvää koulutusta.

Pojat pääsivät heittämällä oman lukulistan kärkipäähän.

 

kärsimysteltta

 

Teltta asettui nätisti paikoilleen, ja Thermarestin makuualusta sopi sen pohjalle aikalailla millilleen. Majoite on siis todella nafti: kun vetoketjun sulkee, ei verkkokangas sentään osu naamaan, mutta ei se kovin kauaksikaan jää. Mahtui sinne kuitenkin ihan sopivasti tällainen 183 senttinen retkimimmi.

Tarpin ansiosta jätin vetoketjun puolenpituuttaan auki, sillä hyttysistä ei siinä tuulessa ollut tietoakaan. Yöllä nimittäin puhalsi niin, että olin varma koko setin lentävän ilmaan.

Vaan toisin kävi. Läheisiin puihin ja telttapuikoin maahan pultattu majoite sekä tarp pitivät paikkansa eriomaisesti. Pressun kova kahina aiheutti alkuun hieman hämmennystä, minkä olisi varmasti paikannut – jos käyttäisi – korvatulpilla. Toisaalta, jos tarpin saisi pingotettua oikein viimeisen päälle, ei kahinaa varmasti kovin paljon kuuluisikaan. Nyt tuo 3×5 metrinen pressu pääsi osittain hieman lepattamaan, mutta näillä unenlahjoilla se ei omalla kohdalla ollut lopulta kuitenkaan mikään ongelma.

 

kärsimysteltta

 

Teltan plussat on helppo listata: Pidin erityisesti siitä, miten ilma pääsi vapaasti virtaamaan tarpin alla; ei ollut kuumaa tai tunkkaista. Rinkka ja varusteet mahtuivat hyvin katoksen alle, ja untuvapussi piti kylmän kaukana. Teltta on kevyt ja edullinen, sillä setille tulee pressun kanssa hintaa yhteensä 24 €. Telttakiilat lainasin Marmotista, narua on aina varastossa.

Miinukseksi voidaan varmasti nostaa majoitteen laatu: Kauanko vetoketju kestää, koska verkkokangas repeää? En tiedä, aika näyttää. Aavalla alueella tuuli vie setin varmasti mennessään ja pystyttäminen on hankalaa. Rankkasateella tulvii taatust .

Mutta noin muuten sanoisin, että hauska ja helvetin kevyt kesäteltta, joka varmasti pääsee uudestaankin mukaan yön tai kahden reissuille. Mikäli kiinnostuit tuotteesta, löydät sen AliExpress.comista hakemalla tuotenimikettä ”230G Ultralight Outdoor Camping Tent”.

 

kärsimysteltta

kärsimysteltta

kärsimysteltta

kärsimysteltta

Mikäli haluat lukea lisää retkeilyvarusteista, siirry seuraavaksi tähän vinkkiosioon.

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center