“Today I have grown taller from walking with the trees.”
— Karle Wilson Baker

Elokuun 28. päivänä julkaistu Metsähallituksen selvitys kertoo, että elinvoimaisuus ja onnellisuus kohenevat retkillä Suomen kansallispuistoihin ja muihin laadukkaisiin luontokohteisiin. Luonnonsuojeluliitto sen sijaan on julkaissut Koulumetsäoppaan, jonka tavoitteena on saada lapset ja nuoret yhä useammin ulos lähiluontoon leikkimään, liikkumaan ja oppimaan. Myös Partioaitan lanseeraama koko perheen Aarrejahti-luontoseikkailu kannustaa lähtemään ulos ja etsimään 15 kätkettyä yllätystä. Ja entä se Suomen luonnon hyväksi järjestetty talkookesä mallia 2014, joka oli jälleen ennätysmäinen.

Jokainen meistä, joka on viettänyt aikaansa luonnossa patikoiden, vaeltaen, hengähtäen, sienestäen tai marjoja keräillen, tai teltassa tähtitaivaan alla nukkuen ja pannukahvit avotulella keittäen hymyilee nyt. Uutiset ovat suorastaan loistavia!

OutdoorsFinland-35

“I am rich today with autumn’s gold.”
— Gladys Harp

Paras aika vuodesta on juuri alkanut: puiden ja pensaiden lehdet alkavat hiljalleen kääntyä kohti keltaista, leimuavaa oranssia ja tummaa punaista. Ilta-aurinko välkehtii ihan eri sävyissä ja on nyt paljon pehmeämpi.

Kuivat lehdet eivät vielä rahise kenkien alla, mutta pian on senkin aika.

Kirkkonummi | Finland

“Let the rain kiss you.”
— Langston Hughes

Kylmien pisaroiden lisäksi syksyn tunnistaa myös siitä, että kalenterin viikonloput ja viikonpäivien illat täyttyvät merkinnöistä: ”lähde ulos, Nuuksioon, Sipoonkorpeen, lähimetsään, keitä pannukahvit avotulella ja testaa Viiden tähden illallinen -teoksen vinkit, kuvaa ruskaa, kerää värikkäitä vaahteranlehtiä maljakkoon” Älkää ymmärtäkö väärin, on kesäkin hienoa aikaa ja pitädyn myös silloin mieluiten ulkona, mutta sen kaikkein kauneimman syksyn ollessa yleensä harmittavan lyhyt, pitää kaikki ilo ja riemu ottaa irti nyt.

Etenkin meidän kalamiesten ja -naisten.

Joku viisas sanoi joskus, ettei ole olemassa huonoa säätä – on vain huonot varusteet. En kuitenkaan väitä, etteikö jäätävä vesisade lannistaisi pidemmällä vaelluksella tai etteikö selkää särkevä rinkka jättäisi jotain hampaankoloon tai etteikö harmittaisi, kun vesi tulee kengistä läpi tai kun kantapäät ovat rakoilla. Siksi olen onnellinen, että voin nykyisin vetää jalkaani Hanwagin Tatra Narrow -vaelluskengät, jotka ovat suunniteltu nimenomaan kapealestisille naisille ja jotka ovat ehtineet jo muotoutua jalkoihini ja jotka pitävät vettä. Ja jotka ovat kauniit.

Voi sitä riemun määrää, kun sovitin näitä nupukkinahkaisia ensimmäisen kerran: ei sormenpään mentäviä koloja eikä hölskymistä, ei liian lyhyttä vartta, eikä pelkoa kosteista varpaista.

Mutta tiedättekö, mikä näissä on silti parasta? Pohjan voi vaihtaa uuteen, kun vanha on kävelty puhki. Olen sitä sorttia ihmisissä, joka juurtuu samoihin asioihin, vaatteisiin ja kappaleisiin, enkä mielelläni hanki uusia asioita ennen kuin on pakko. Kuljen samoissa mukavissa vaatteissa, painan päähäni saman tutun lippiksen, ja Sennheiserit soittavat edelleen Green Dayta ja Hellacoptersia.

OutdoorsFinland-32

Kirkkonummi | Finland

Vedän nämä vaelluskengät jalkaani varmasti vielä monta vuotta tämän kirjoituksen jälkeen.

OutdoorsFinland-30

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä retkeilijän ja ulkoilijan aarreaitan Partioaitan kanssa. Lämpimät terveiset minulta ja varpailtani myös Yrjönkadun myyjille, jotka pitivät huolen siitä, että valitsin oikean koon.

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center